Kuka muistaa Smurffit sarjakuvien smurffauksen? Se oli
yleisverbi kaikkeen mahdolliseen. Tänä päivänä on smurffeja eli epämääräisiä
sanoja ja löysiä käsitteitä, joita tulee vastaan joka tuutista.
Tekoäly on yksi sellainen.
Kyse on merkittävästä asiasta mutta ei uudesta. Tekoälyn
juuret ulottuvat jo 1950-luvulle.
Tämän hetkisessä tekoälyhuumassa on hyvä hetkeksi pysähtyä
ja miettiä, mistä onkaan kyse.
Vahvaa ja heikkoa tekoälyä
Aihetta on ansiokkaasti käsitellyt Pentti O. A. Haikonen kirjassaan Tietoisuus, tekoäly ja
robotit (Art House 2017).
Vahva tekoäly on sellaista, joka ymmärtää merkityksiä ja on siis
tietoinen. Sitä ei ole vielä missään nähty ja Haikosen mukaan
nykyisenkaltaisten tietokoneiden avulla, laskentatehon valtavasta kasvusta huolimatta,
ei tulla näkemäänkään.
Kaikki sovellukset IBM:n hehkuttamaa Watsonia myöten
edustavat ”heikkoa” tekoälyn versiota. Heikko ei tosin tee asiasta vaaratonta.
Mutta nyt tullaan alueelle, jossa käsitteet menevät ristiin
ja rastiin. Eikä ihme, koska heikossa tekoälyssä on kyse jo kauan tunnetuista
asioista.
1980-luvun alun automaatio- ja systeemitekniikan opinnoissa
tutustuttiin käsitteisiin, jotka ovat ainakin osin päällekkäisiä tekoälyn
kanssa. Niitä ovat koneoppiminen, algoritmien
kehittäminen, adaptiivinen säätö, matemaattinen tilastotiede, päättelyalgoritmit,
informaatioteoria, optimointiteoria niin ja tietojenkäsittelytiede ylipäätään.
Mikä siis on muuttunut? Laskentateho!
Vaarallisilla vesillä
Haikonen päättää kirjansa pohtimalla tekoälyn apoteoosia eli
jumalaksi kohottamista.
”Esineiden Internet leviää kulovalkeaan tavoin kaikkialle,
eikä prosessia voida enää pysäyttää. Mutta tämä tekoäly ei ymmärrä mitään, se
ei ole oikeaa älyä tai tietoisuutta. Todellista ja aitoa yleistä tekoälyä,
saati konetietoisuutta ei ole syntynyt eikä näillä näkymin tule syntymäänkään.
Sen sijaan on syntymässä samalla nimellä jotain muuta. Jotain
yhteiskunnallisesti sairasta, kauhistuttavaa ja hallitsematonta. Jotain, jolla
on valtaa, mutta ei omaa vastuuta.”
”Tekoälyn moraalittomat vasallit rikastuvat, mutta meille
muille on tarjolla vallan muuta. Kysymys ei ole pelkästään yksityisyyden suojan
murtamisesta, vaan myös alistamisesta, riistosta sekä ajattelun ja
mielipiteiden vapaudesta. Tällainenko on uusi uljas äly-informaatio-yhteiskunta?”
Haikosen sanat tulivat mieleen, kun tänään tutustuin Suomen
valtion tekoälyohjelmaan. Aikamoista löysää ja kritiikitöntä puppua oli
tarjolla. Jopa vastuullisen tekoälyn yhdeksän kohdan lista oli sellainen. Katsokaa
vaikka itse netistä.
Suosittelen kaikille tekoälystä kiinnostuneille vähintäänkin
Haikosen kirjan lukemista. Myös Yuval Noah Hararin Homo Deus on tärkeä ja ajatuksia
herättävä.
