Oppimisen uusi soundi

Onko vaikutukseni työyhteisööni myönteinen vai kielteinen? Olenko sen moottori vai jarru? Vastaa mielessäsi seuraaviin väittämiin:

1. Haluan oppia uutta

2. Tiedän, mitä minun tulee osata työssäni

3. Hallitsen nykyisen työni hyvin

4. Tiedän mitä kokonaisuutta palvelen työlläni

5. Tunnen työyhteisöni perustehtävän

6. Tuen työlläni perustehtävän toteuttamista

7. Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä

8. Haluan kehittyä nykyisessä tehtävässä huippuhyväksi

9. Haluan laajentaa osaamistani uusille alueille

10. Tiedän, mitä uutta haluan osata vuoden päästä

Jos vastasit kyllä vähintään kahdeksaan kysymykseen lue eteen päin. Jos vastasit kyllä alle neljään kysymykseen lue eteen päin. Muussa tapauksessa jatka lukemista.

Oppimismyönteisyytemme vaihtelee. Osa meistä on erityisen tiedonjanoisia, sanotaan vaikka 20%. Toiset 20% suhtautuvat oppimiseen kielteisesti, syystä tai toisesta. Jos kuulut tähän ryhmään, mieti mistä se johtuu. Millaiset muistot sinulla on kouluajoiltasi? Miten ne vaikuttavat sinuun tänä päivänä. Ajattteletko kenties, että kyllä työ opettaa ja aina voi kysyä. Työ todella opettaa ja aina voi kysyä, mutta se ei riitä. Välillä on hyvä saada aivan uusia näkemyksiä. Niitä saadakseen on lähdettävä liikkeelle. Mentävä koulutukseen, tavattava uusia ihmisiä ja vaihdettava kokemuksia heidän kanssaan.

Jos koulumuistot yhä ahdistavat, on ne aika jättää taakseen ja kääntää katse tulevaan. Vapaaehtoinen itsensä kehittäminen on hyvän ja onnellisen elämän tärkeä perustekijä.

Nyt olet toivottavasti päättänyt oppia työssäsi jotain uutta. Sitä kannattaa lähteä hakemaan kahdesta suunnasta, ammattiosaamisesta ja työelämätaidoista.

Ammattiosaaminen on sitä, mitä tarvitset suoraan omassa työssäsi. Kirjanpitäjän on hallittava kirjanpitolain pääkohdat. Kirvesmiehen on osattava käyttää omia työkalujaan ja suunnittelijan 3D-grafiikkaohjelmaansa. Asiantuntijan on osattava asiansa.

Työelämätaidot ovat niitä, jotka auttavat sinua pärjäämään työssäsi tilanteessa kuin tilanteessa. Jokainen meistä tarvitsee vuorovaikutustaitoja, itsensä johtamisen taitoja, ajanhallinnan taitoja ja arjen projektiosaamista.

Ammatillisesti orientoituneena saatat ajatella tarvitsevasi vain ammattiosaamista. Ehkä ajattelet pärjääväsi vain työelämätaidoilla. Molempia kuitenkin tarvitsemme. Keskity siis seuraavaksi siihen, missä tunnet olevasi heikompi.

Jos alkutestissä sait vähemmän kuin kahdeksan kyllä-vastausta, on aika ruveta kouluttamaan itseäsi. Jos sait vähintään kahdeksan olet jo nyt hyvällä tiellä.

Oppimisen uusi soundi Ajantiedolla.

 

Luomuvoivanhemmat Espoosta ja albiinojen tappajat Tansaniasta

Viimeisen vuorokauden aikana minua on koeteltu kahteen otteeseen.

Elisiltana kakkoselta tuli riipaiseva dokumentti tansanialaisista albiinoista. Heitä pidetään pahoina henkinä. Ymmärrykseen ei koulutuksen puutteen vuoksi mahdu, miten tummista vanhemmista voi syntyä valkoisia lapsia. Lisäksi albiinojen ruumiinosien uskotaan tuovan onnea, joten niitä näiltä kanssaihmisiltämme ryövätään. Samalla menee henki. Markkinoita näyttää kuitenkin löytyvän. Helpon rikastumisen mahdollisuus houkuttaa. Yksi haastatelluista toivoi tulevansa aikanaan tapetuksi mieluummin myrkyllä kuin silpomalla. Pieni on siis toive paremmasta.

Tänä aamuna sain käteeni Metro-lehden. Espoossa on syntynyt iso riita päiväkotien levitteistä. Joukko vanhempia haluaa lapsilleen voita margariinin sijaan. Mieluusti luomua. Tämä ei näytä kaupungille sopivan. Yksi vanhemista totesi, että sitten ei laiteta mitään leivän päälle. Omia eväitä ei päiväkotiin saa hygieniasyistä myöskään tuoda.

Kaukana ovat tarinat toisistaan. Vai ovatko sittenkään?

Molemmissa tapauksissa ihmisillä on syy toiminnalleen. Tansaniassa noitatohtorit uskovat albiinoilta riistettyjen ruumiinosien tuottavan parempaa kalaonnea ja lisäävän kullan määrää kaivoksissa, kun sinne albiinon verta pirskotetaan. Espossa vanhemmat ajattelevat lastensa parasta, johon kuuluu luomuvoi, entistä rasvaisempi maito ja geenimuunnellun ruuan välttäminen.

Molempiin tapauksiin liittyy myös kuolemanvakavuus. Tosin Tansaniassa albiinojen henki saattaa oikesti lähteä. Espoossa vanhemmilla on vankan uskonsa tuoma oikeutus ajaa lastensa parasta, johon ei kuulu ainakaan margariinin syönti.

Kolmanneksi molempiin liittyy aimo annos absurdia asennetta. Kukaan yhtään koulutusta saanut ei voi vakavissaan väittää albiinolta irti leikatun käden tuottavan kalaonnea.

Samalla suomalaiset, koulutusta saaneet aikuiset voivat nostaa metelin päiväkotien leivän päälle tarjoamasta margariinista. Murheensa kullakin.

Sote-soppaa: 42 vai 24?

Douglas Adamsin tarinassa Linnunradan käsikirja liftareille supertitokone laski miljoonia vuosia maailmankaikkeuden selitystä ja päätyi vastaukseen ”42”.

Sotesoppaa on keitetty koko vaalikauden ajan ja siinä sivussa kuntarakennesoppa paloi kokonaan pohjaan ja vaiettiin lopulta kuoliaaksi. Rahaa kylläkin paloi suoraan tuhansien turhien henkilötyövuosien ja epäsuoraan aiheutetun hässäkän muodossa valtavasti.

Uudessa sote-ratkaisussa kiinnitin huomiota lukuun 24. Sen saa ensin mainitsemastani luvusta vaihtamalla numeroiden paikkaa. Tarkemmin luku 24 saadaan laskemalla yhteen 5 ja 19. Luku viisi edustaa sote –järjestämisalueiden universaalia lukumäärää ja 19 vastaavasti palveluita tuottavien kuntayhtimien määrää. Homma siis hoidossa.

Tai siis ihan oikeasti, laaja-alaisesta parlamentaarisesta valmistelusta huolimatta, ollaan edelleen kadoksissa.

Laadukkaista puheenvuoroista ei ole ollut pulaa. Asiat tuntuvat politiikan puolella vaan etenevän omaa latuaan.

Mieleen jäi viikon takaa Mediverkon toimitusjohtajan Janne Järvenpään aamutelkkarin toteamus, että tähän saakka asiassa on unohdettu kaksi asiaa. Ne ovat potilas ja mitä koko lysti maksaa. Järkevään ratkaisuun hänen mukaansa tarvitaan valinnanvapautta, kilpailua ja yksinkertainen rahoitusmalli. Helppo olla samaa mieltä.

Kaiken olemassa olevan tiedon ja kokemuksen pohjalta olen vahvasti sitä mieltä, että hallintorakenteet edellä toteutettavat suuret uudistukset eivät oikeasti uudista mitään, ainakaan parempaan suuntaan. Tähän saakka on kuitenkin paneuduttu vain juuri niihin. Pitää puhua oikeista asioista. Niitä ovat prosessit, joilla palvelut voi yhteiskunnan voimavarojen mukaisesti, tehokkasti ja tasapuolisesti tuottaa. Pitkälle jo päästäisiin raha seuraa potilasta –periaatteella ja todellisella valinnanvapaudella. Parhaat järjestelmät rakentuvat avoimessa ympäristössä, asiakkaisiin keskittyen. Eikä kilpailukaan ole pahasta.

Professori Raimo Puustinen totesi kirjoituksessaan (HS 18.11.2014): ”Terveyden-huoltomme säilyttämistä kuntien monopolina perustellaan ennen kaikkea kuntademokratialla. Mutta mitä tekemistä keuhkokuumeella, rannemurtumalla tai vaikkapa rintasyövällä on kuntademokratian kanssa?”

Seuraava kuva on blogistani viime keväältä. Ei tämän niin hirveän vaikeaa tarvitse olla, kun osataan nähdä asiat riittävän suuresti.

Uusholistinen liiketoimintaosaaminen

Liiketoimintaosaamisen kehittäminen rupesi saamaan potkua vuosituhannen alussa. Kauppatieteellisen yhdistyksen vuonna 2006 julkaisema 75-vuotisjuhlakirja ”Liiketoimintaosaaminen kilpailukykymme keskiössä” on alan suomalainen merkkiteos.

Yliopistoilla ja ammattikorkekouluilla on nykyisin runsaasti liiketoimintaosaaminen –aiheista koulutustarjontaa ja tutkintoja. Usein teemaan on yhditetty myös yrittäjyys.

Jostain koulutusohjelmasta nappasin seuraavan tavoitekuvauksen ”... antaa perusteet kokonaisvaltaiselle yrityksen toiminnan ja yritysmaailman pelisääntöjen ymmärtämiselle”. Opetusohjelmat ovat kuitenkin  oppiaineittain siiloutuneita. Ne pitävät sisällään kursseja nimeltään laskentatoimi, markkinointi, hallinto, kehittäminen ja johtaminen, yritysjuridiikka, riskienhallinta, yrittäjyyden perusteet.

Mikä tässä nyt on se pointti eli pihvi? Otetaan kaksi esimerkkiä.

Haluat opetella ajamaan polkupyörää ja rupeat itseäsi siinä lajissa kouluttamaan. Käyt seuraavat kurssit: polkupyörällä ajon fysiikka, reittisuunnittelu, energiankulutuksen seuranta ja suunnittelu, polkupyörän rakennesuunnittelu, polkupyrörän värivalinta ja maalaus. Kuinka hyvä ajaja olet nyt täysin kouluttautuneena?

Yhdessä koulutuksessani osallistuja totesi yrityksen johtoryhmässä olevan kovia oman sektorinsa tuntevia konkareita ja sitten toimitusjohtaja, joka vaihtui parin vuoden välein.

Toimitusjohtajan tiheä vaihtuminen on tietysti huono juttu, muttä onko kuvatussa johtoryhmässä liiketoimintaosaamista. Perinteisessä mielessä on. Siihen kuuluu varmaankin myynnin ja markkinoinnin osaaja, talousihminen, tuotanto- ja tuotekehityspäällikkö.

Kaikki arvo sektoriosaamien tärkeydelle, mutta se ei yksin ole liiketoimintaosaamista – ainakaan otsikon mukaista. Tosielämässä tarvittava liiketoimintaosaaminen on kykyä ymmärtää kokonaisuutta, joka muodostuu osista ja vuorovaikutussuhteista. Tätä kutsun uusholistiseksi liiketoimintaosaamiseksi. Sitä Ajantiedolla opetamme.

Hyvä toimitusjohtaja hallitsee tämän. Hän näkee kokonaisuuden edun ja rakentaa sen edellyttämän yhteispelin. Näkökulman laajentaminen on kuitenkin hyödyllistä kaikille.

Innostutaan oppimisesta

Vapaaehtoinen itsensä kehittäminen on tutkitusti on hyvän ja onnellisen elämän tärkeä perustekijä.Sen lisäksi se on työelämässä äärimmäisen hyödyllistä. Siksi oppimisesta kannattaa innostua sekä työntekijän että työnantajan.

Mielellään sanomme, että osaava henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Jotta sanat muuttuvat todeksi, pitää kuitenkin tehdä jotain.

Minulle jäi mieleen työelämätaitoja valmentavassa Olé jämäkkä –koulutuksessani ollut taloustiimin vetäjä, joka sanoi työnantajan maksavan ainoastaan taloushallinnon koulutukset, mutta ei mitään muuta. Hän oli maksanut alvillisena 732 euroa omasta pussistaan, jotta pääsi koulutukseen. Pistää miettimään.

Ensinnäkin kumarran hänelle arvostuksesta niin, että otsa kolahtaa lattiaan. Noin vahva halu kehittää itseään on esimerkillistä.

Toiseksi hävettää työnantajan puolesta, että ihmisten ei anneta käydä koulutuksissa tai ainakin osaamistarpeet nähdään liian suppeasti.

Toki koulutuksia on hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä. Ammatillista erityisosaamista vahvistavat sekä omaa työmotivaatiota ja tuottavuutta nostavat työelämätaitojen koulutukset maksavat itsensä hetkessä takaisin. Varsinkin jos ovat laadukkaita.

Laadukas kokonaisuus koostuu muutamista tekijöistä. Koulutusten on selkeästi tuettava organisaation tavoitteita ja tarpeita. Niiden on oltava ajankohtaisia, ymmärrettäviä, tulevaa ennakoivia ja käytäntöön sovellettavissa. Kokonaisuuden on oltava yksilöllinen, oppijan todellisten tarpeiden mukainen. Parhaissa koulutuksissa lisäksi viihdytään ja opitaan kollegoilta.

Tartutamme toisiimme tunteita, jos ne ovat aitoja. Teeskentelijät paljastuvat ja ärsyttävät.

Yksi tavoittelemisen arvoinen tunnetila on sellainen innostus, joka antaa uutta virtaa ja motivaatiota.

Muutamakin hyvä koulutus vuodessa eli 1 – 2 prosenttia työajasta auttaa pitämään innostusta yllä osaamisesta ja tuottavuudesta puhumattakaan.

.....

Ajantieto tekee oppimisesta innostumisen mahdollisimman helpoksi. Kiinteähintaisella

edulla käy kaikissa koulutuksissamme rajoittamattomasti ja tilaushetkestä 12 kuukauden ajan. Lisätiedot kotisivuilta.

Pönötys ja taantuminen

Maija Länsimäki pohti Helsingin Sanomissa 26.7.2005 pönötyksen olemusta: ”Pönötykseen liittyy siis valtaa ja vaurautta, arvokkuutta ja mahtipontisuutta, virallisuutta ja kankeutta. Pahanilkisesti tai itseironisesti arvioiden pönöttäjä on esiin pyrkivä, asemaansa korostava, omahyväinen ja turhantärkeä jäykistelijä ...  Pönötyksen keskeinen piirre on liikkumattomuus, jähmeä pönäkkyys. Kun pönöttäjä sitten lähtee liikkeelle, hän astelee arvokkaasti, rinta pystyssä, juhlallisen ja koppavan näköisenä – patsastelee. Patsastelija voi olla yleisellä paikalla liikuskeleva merkkihenkilö tai pintajulkkis tai vaikkapa pihamaalla käyskentelevä kukko.”

Huomaan vuosien varrella usein puhuneeni pönötyksestä tai oikeammin sen vastakohdasta. Minulle pönötys on erityisesti turhantärkeyttä, huumorintajuttomuutta ja jäykkyyttä. Pönöttäjä on omanarvontuntoinen ja todennäköisesti haluton olemaan luontevassa, avoimessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Pönöttäjä seisoo jalustalla.  Pönötys edustaa myös pysähtymistä, oman aseman korostamista ja taantumista. Pönöttäjä on oman erinomaisuutensa vanki.

Arvokkuus ja pönötys eivät ole sama asia. Pönötys hakee arvokkuutta, mutta ei siinä onnistu. Arvokkuus on tilanteeseen sopivaa, tyylikästä, positiivista, jopa huumorintajuista.

Pönöttäminen voi olla henkilökohtainen ominaisuus tai se voi liittyä yhteisön tapaan toimia. Positiivista pönötustä löytyy akateemisen maailman erilaisista seremonioista. Opiskelijapiireissä mukana on tietoista huumoria. Joissain kohdin huumori on tahatonta.

Pönötystä esiintyy ainakin suurissa yrityksissä ja yritysten johdossa, vaikka varaa siihen ei olisikaan.

Pönöttävä johtaja on on vastenmielinen ilmestys, parhaimmillaankin hieman säälittävä.

Pönötykseen liittyy todennäköisesti suuri, mutta vääristynyt ego. En ihmettele, jos joiltain pönöttäjiltä löytyy myös persoonallisuushäiriö.

Pönötysmoodiin voi ajautua myös pikku hiljaa, huomaamattaan. Johtaja on ajankäyttönsä suhteen ulkoa ohjattu ja sihteerinsä organisoima. Samalla kun työpäivät venyvät kohtuuttomiksi, alkaa tavallinen arki etääntyä yhä kauemmaksi. Mieleen palautuu taannoinen juttu eläkkelle jääneestä huippujohtajasta, joka kertoi ihmeellisen uudesta kokemuksestaan kulkea raitiovaunulla.

En pidä pönötyksestä ylipäätään. Lisäksi se johtaa persoonan taantumiseen.

Useimpiin maihin nähden me suomalaiset olemme onneksi vähemmän pönöttäviä. Pönötyksen karsiminen on kuitenkin kannatettavaa. Antipönöttäjä on avoin, mutkaton, virkeä, uudistuva, vastaanottokykyinen, nöyrä, aikaansaava ja ketterä. Yhtä hyvää sanaa en kuitenkaan nyt keksi tätä kuvaamaan. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

Olisiko tässä sitä pönötystä

Schwarzenegger pelastaa maailman, kuka yrityksesi?

Hasta la vista, baby – totesi Terminator, jota esittänyt Arnold Schwarzenegger on takuulla maailman yksi tunnetuimpia ihmisiä. Kuinka monta yhtä tunnettua löytyy reilun seitsemän miljardin ihmisen joukosta. Ei kovin monta. Millä todennäköisyydellä tullaan yhtä kuuluisaksi?

Loton täysosuman saaminen on sata kartaa todennäköiempää.

Kuuluisuuksien tarinat ovat kiinnostavuudessaan myös ketomuksia äärimmäisen epätodennäköisistä tapahtumista. Niistä saa nostatusta, innostusta ja inspiraatiota. Niistä ei kuitenkaan saa välttämättä paljoa omaan käytäntöön vietävää kuin ehkä tyyliin: ”tein hirveästi töitä, epäonnistuin usein mutta lopulta menestyin”.

Todellisessa maailmassa menestyminen edellyttää innostuksen lisäksi hirveästi työtä. Oikeiden asioiden oikein tekeminen auttaa, kun vaan tietää, mitä ne asiat ovat.

Oppia saa niiltä, joilla kokemusta ja tietoa on. Vertaisiltaan oppiminen on kaksisuuntaista ja tasa-arvoisuuteen perustuvaa. On eri asia katsoa gurua ylöspäin kuin kanssaihmistään silmiin, kuulla esimerkkejä elävästä elämästä, kertoa omia kokemuksiaan ja vaihtaa ajatuksia. Soveltamiskelpoiset opit saa juuri näin.

Kuinka paljon onnistumiset opettavat ja kuinka paljon epäonnistumiset? Fakta on ainakin se, että elämässä on äärimmäisen paljon enemmän epäonnistumisia kuin onnistumisia.

Lumilautailija harjoittelee vaikeaa temppua satoja kertoja ja useita vuosia, kunnes vihdoin onnistuu. Sen jälkeen sama asia rupeaa tuntumaan helpommalta. Uudet temput vaativat kuitenkin edelleen työtä kuten myös vanhojen taitojen ylläpito.

Onnistuminen edellyttää useita pienempiä onnistumisa. Jos pitää arvata kolikonheitossa oikea tulos kymmenen kertaa peräkkäin, on todennäköisyys yhden suhde 1024:ään. Mutta aina joku onnistuu.

Eli kun otetaan 1024 heittäjää, onnistuu heistä todennäköiseti yksi ja 1023 eivät onnistu. Epäonnistuminen on aina paljon todennäköisempää, koska siihen riittää yhdenkin asian pieleen meno. Joskus onnistuminen voi tulla nopeasti, mutta niin voi Loton täysosumakin.

Liiketoimintaosaaminen 2015 vuositapahtumassa keskiviikkona 10. tulevaa joulukuuta kuullaan vankkoja näkemyksiä, jotka auttavat sinua ohjaamaan toimintaasi menestyksen todennäköisyyttä kasvattavaan suuntaan. Tervetuloa mukaan. Lisätiedot Ajantieto.

Seikkaillaan

”Ideoimme ja toteutamme tapahtumia, matkoja ja elämyksiä nimensä mukaisessa hengessä. Mukaansatempaavia ja muistorikkaita kokemuksia, joilla on tarkoitus. Omalle väelle, asiakkaille ja kumppaneille. Pelikenttänä Suomi ja koko maailma.” Toteaa alan yritys.

Nyt ei lähdetä maailman ääriin hakemaan huippukokemuksia tai adrenaliinihuippuja, vaan katsotaan ihan lähelle. Omaan mieleen ja lähikulmille.

Tiedostavan minän tietojenkäsittelykapasiteetti on joitain vaivaisia kymmeniä tavuja sekunnissa samalla kun tiedostamaton minämme tekee töitä kymmenen megatavun sekuntivauhdilla. Sen pitäisi ruveta mietityttämään. Myytti aivokapasiteettimme kymmenen prosentin käyttöasteesta on vanha ja väärä. Koko aika tapahtuu paljon, mutta emme sitä vain tiedosta.

Voimme kuitenkin tietoisesti hyödyntää asiaa. Jätetään asioita mieleemme hautumaan ja palataan niihin joskus myöhemmin. Nukutaan pitkään, jolloin unien näkeminen todennäköisesti vilkastuu. Joskus unissa tapahtuvat seikkailut jopa muistaa.

Mielessään voi seikkailla kyllä ihan valveillakin. Nukkumaan mennessä, saunan jälkeen tai missä vaan. Rauhoitutaan ja siirrytään ajatuksissa haluttuun aikaan, paikkaan tai tilanteseen jo koettuun tai vasta tulossa olevaan tai ihan oman mielikuvituksemme keksimään. Sopivan hetken tullen seikkailu lähtee käyntiin ja rupeaa kirjoittamaan itse itseään.

Seikkailla voimme myös lähikulmilla, kaupungin kaduilla tai lähimetsässä. Kaupungissa kävellessä voi ruveta katsomaan tuttuja paikkoja uudesta näkökulmasta. Katseemme on usein suunnattu vaakatasoon. Ruvetaan katsomaan taloja ylös päin. Katsotaan sellaisia näyteikkunoita, joita ei ole koskaan vielä tullut katsoneeksi. Mennään kulmille, joissa ei ole käynyt tai valitaan ihan uusi kävelyreitti.

Kannattaa joskus erottaa myös puut metsältä. Jokaista puuta voi ihmetellä myös yksilönä, ainakin kiinnostavan oloisia. Voi myös istahtaa maahan ja tutkailla silmillä erottuvaa pienten höttiäisten, jäkälien, sammalten, sienien ja varpujen maailmaa. Ja sukeltaa mielessään vielä syvemmälle katseen ulottumattomiin.

Kuvaamieni seikkailumuotojen hyvä puoli on se, että ne eivät maksa mitään, aikataulu on omissa käsissä. Lisäksi ne ovat 100% ekologiasia, toisin kuin Thaimaan matka tai vuorikiipeilu kaukaisessa maailmankolkassa. Telkkarin katsomiseen verrattuna ne ovat myös ehdottoman autenttisia.

Venäjän arvosota länttä vastaan?

Entinen Putinin neuvonantaja Andrei Illarionov puhui viikko sitten Tallinnassa ja kertoi Venäjän käyvän arvosotaa länttä vastaan.

En tiedä Illrionovin taustoista ja motiiveista sen enempää, mutta väite on mielenkiintoinen.

Jos käydään arvosotaa, niin pitää varmaan olla arvoja, jotka ovat toisilleen vastakkaisia ja puolustamisen arvoisia.

Joku aavistus minulla lännen arvoista on. Niiden juuret ulottuvat valistuken aikaan, Ranskan vallankumouksiin ja Yhdysvaltojen itsenäistymiseen. Mieleen ovat jääneet vapaus, veljeys ja tasa-arvo. YK:n ihmisoikeuksien julistus on myös yhteensopiva läntisten arvojen kanssa. Niihin  katson myös kuuluvan pyrkimyksen aitoon demokratiaan, sananvapauden, vallan kolmijaon periaatteet sekä tieteellisen vapauden. Dogmaattisia uskonnollisia arvoja tosin en mukaan laske, vaan mieluummin uskonvapauden ja vapauden olla uskomatta.

Sitten Venäjä. Nyt olen aika heikoilla jäillä. Mieleen tulee usko Äiti Venäjään, alistuminen vahvan johtajan valtaan, suvaitsemattomuus, sisäänpäin kääntyneisyys, trauma Neuvostoliiton hajoamisesta, fobiat, patriotismi, toimimattomat yhteiskunnalliset instituutiot, vallan keskittyminen johtajan sisäpiirille. En oikein näitä osaa asettaa lännen kanssa vastakkain ”arvosodan” hengessä.

Olisiko asia nyt vaan niin, että Putin on onnistunut kohottamaan venäläisten isänmaallisuuden ja ylpeyden tunteita agressiivisella politiikallaan hallitsemansa kansallisen median avulla. Klassinen autoritäärisen vallankäytön temppu: yhdistetään kansa kääntämällä huomio itse keksittyihin ulkoisiin vihollisiin, niin ei tarvitse omia kotitöitä tehdä.

Toiminnallinen viisaus pelastaa maailman

Perinteisesti älykkyydellä on tarkoitettu matemaattis-loogisia kykyjä, joiden tasoa voidaan mitata erilaisin palikkatestein. Asiasta kiinnostunut tutustukoon Mensaan ja heidän testeihinsä.

Howard Gardner julkaisi vuonna 1983 Moniälykkyysteorian, jossa nykyversion mukaan erotellaan kahdeksan toisistaan riippumatonta älykkyyden lajia: kielellinen, matemaattis-looginen, musiikillinen, avaruudellinen ja visuaalinen, liikunnallinen, minäkeskeinen, sosiaalinen ja luonnon ymmärtäminen. Martin Seligman on luetellut kirjassaan Aito onnellisuus erilaisia ihmisten ominaisvahvuuksia 24 kappaletta. Lista on pitkä, enkä sitä tässä toista. Uskon sen kuitenkin kytkeytyvän älykkkyyden eri lajeihin.

Älykkyydestä suosittuja kirjoja on kirjoittanut myös Daniel Goleman. Hänen Tunneäly ja Sosiaalinen äly -nimillä suomennetut teoksensa ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä. Hyvin kirjoitettua ja suositeltavaa lukemista kaikille.

Älykkyys on siis värikäs ja moniulotteinen asia.

Mutta mitä sitten on viisaus? Jostain kirjoituksesta on jäänyt mieleen hieman epämääräinen ajatus siitä, että se on jotain älykkyyden päälle rakentuvaa mutta vaikeasti määriteltävää. Viisauden voidaan ajatella oleva tietoa, kirjoista opittua tai tekemällä saatua kokemuspohjaista ns. hiljaista tietoa. Aforismit ja sananlaskut ilmentävät viisautta. Samoin tietysti myös tieteet ja teknologia.

Mieleen tulee seitsemän erilaista viisauden lajia: tiedot + taidot = osaaminen, asioiden välisten yhteyksien ymmärrys, asioiden näkeminen eri näkökulmista, onnistumisista ja epäonnistumisista saadut opit, laaja-alainen elämänkokemus, asioiden vaatiman ajan, dynaamisuuden ja mittakaavojen ymmärrys sekä metatiedon käyttäminen.

Älykkyyksien, joita voidaan nimittää myös lahjakkuuksiksi, ja viisauden lisäksi otetaan kuvaan mukaan nyt vielä kolmas asia – teot.

Lajittelen myös ne seitsemään ryhmään, koska 7 on hyvä luku: autetaan muita (kultainen sääntö), huolehditaan itsestä, huolehditaan ympäristöstä, tehdään työtä elääksemme, kehitetään uutta, hankitaan ja levitetään tietoa sekä lisäännytään.

Kytketään nyt mainitut kolme asiaa yhteen. 

Lähdetään liikkeelle lahjakkuuksista. Hyödynnetään niitä omissa teoissamme. Kun niin teemme kertyy meille kokemusta ja tietoa eli viisautta. Kasvanut kokemuksemme vahvistaa entisestään lahjakkuuksiamme. Näin kehä sulkeutuu ja rupeaa vahvistamaan itseään. Tätä kutsun toiminnalliseksi viisaudeksi. 

Ehkä pitää sanaparille hakea tavaramerkki. Toiminnallinen viisaus® tuntuu komealta.

Toiminnallinen viisaus siis kytkee yhteen lahjakkuudet, tekemisen ja kokemuksen. Toiminnallinen viisaus auttaa pärjäämään elämässä. Väitän, että toiminnallinen viisaus on entistä paremman huomisen avain – graalin malja tai onnellisen elämän lähde ;-).

Tulevaisuuden johtaminen ja esimiestyö

Olemme Ajantiedolla järjestäneet joukon aamiastilaisuuksia, joissa on pohdittu tulevaisuuden osaamistarpeita eri ammattiryhmien näkökulmasta.

Perjantaina 5.9 mukana oli joukko innokkaita keskustelemassa johtamisesta ja esimiestyöstä.

Keskustelu oli jo totuttuun tapaan vilkasta, virkistävää ja antoisaa.

Aluksi pohdittiin jatkuvan muutoksen ja vanhojen toimintatapojen yhteensopimattomuutta.

Erityisen vaikea tilanne on organisaatioissa, joissa on sekä vanhoja pitkän linjan osaajia ja

tuoretta korkeasti koulutettua väkeä.

Tämän päivän työyhteisöt ovat fyysisesti ja toiminnallisesti hajallaan. Miten johdamme etätyötä,

entä miten johdamme ilman esimiehen muodollista valtaa?

Viime vuosien keskustelu on pyörinyt vahvasti asiantuntijoiden johtamisen ja kehittämisen

parissa. Teollista työtä on siirtynyt Suomesta muualle. Sen merkitys maallemme on

kuitenkin edelleen suuri ja odotettavissa on sen kasvaminen taas jatkossa. Nyt tarvitaan

uusia eväitä teollisuustyön johtamisen modernisointiin.

Asiantuntijatyön johtamisesssa suositeltavaa on maalin näyttäminen & polun löytäminen –metodi.

Itseohjautuvuus oikean polun löytämisessä toimii parhaiten.

Vastuun ottamisen välttäminen puhututti. Kyse saattaa olla lannistumisesta tilanteessa, jossa omat

vaikutusmahdollisuudet koetaan olemattomiksi. Kyse saatta olla myös sukupolvieroista.

Jos ei ole tarvinnut ottaa vastuuta, ei sitä myöhemminkään osaa ottaa. Uravinkki: ota vastuuta, niin

saat sitä ja menestyt.

Lopuksi keskustelimme oppimisen monikanavaisuudesta ja ”perinteisten” koulutuspäivien merkityksestä.. Niiden vahvuuksia ovat autenttisuus, elämyksellisyys, mahdollisuus varmistaa asian ymmärrys kouluttajalta, vuorovaikutteisuus ja vertaisoppiminen. Laadukas, hyväntuulinen koulutuspäivämiellyttävässä ympäristössä lataa lisäksi omat akut. Seuraavana päivänä menee omaan työhönsähyvillä mielin ja uudesta tiedosta intoa puhkuen.

Yrittäjäasenne

Yrittäjäasenne on pohjimmiltaan sitä, että on enemmän aktiivinen toimija kuin toiminnan kohde. Asiat pistetään tapahtumaan, ne eivät vaan tapahdu.

Yrittäjyys tarkoittaa mahdollisuuksien hyödyntämistä. Kaikki meistä eivät ole yrittäjiä, mutta me kaikki voimme toimia yrittäjämäisesti.

Yrittäjäasenteeseen kuuluu vastuullisuus ja ratkaisukeskeisyys. Kumpaakin mahtuu tähän maailmaan paljon nykyistä enemmän.

Vastuullisuuden puute voi liittyä tunteeseen omasta voimattomuudesta. Tunne on tuttu monissa suurissa organisaatioissa. Se voi liittyä myös siihen, että on elämässään kaiken saanut liian helposti. Jos ei tarvitse ponnistella, ei koskaan ymmärrä oman työn ja sen tulosten suhdetta.

Lasten kasvatuksessa tätä kutsutaan curling-vanhemmuudeksi. Tasoitetaan pienimmätkin esteet lapsen edestä, ettei mieli pahoitu. Samalla tehdään suurta vahinkoa nuoren ihmisen kehittymiselle yhteiskunnan toimintakykyiseksi jäseneksi.

Ratkaisukeskeisyys edellyttää viitseliäisyyttä ja hoksaamista.

Muutos on aina helpointa aloittaa itsestä. Ei tarvitse aluksi muita vakuutella tai ylipuhua. Hyvä tapa ilahduttaa esimiestään on tulla hänen puheilleen tunnistetun ongelman ja ratkaisuehdotusten kanssa. Se ennustaa myös hyvää urakehitystä, jollei esimies satu olemaan luonnehäiriöinen.

Hoksaamista voi harjoitella katsomalla maailmaa eri näkökulmista, kyseenalaistamalla itsestäänselvyyksiä. Näin on aina tehty –argumentti on herättelevä signaali.

Aktiivinen ja ratkaisukeskeinen ihminen osaa kysyä yksinkertaisia kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Kysymykset kannattaa muotoilla avoimiksi. Vastaajaa kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Tärkeää on yrittää ymmärtää sanottu ja oivaltaa myös sanojan kokemusmaailma ja toimintaympäristö.

Ja lopuksi: rohkeus tuo kokemusta ja kokemus varmuutta. Joka tekee eniten virheitä oppii myös eniten.

Pauli Vahteran kirjalla on hieno nimi

Kymmenen väärää käskyä

Voimme rakentaa hyvän maailman itsellemme noudattamalla muutamia perusperiaatteita. Pidetään huolta kanssaihmisistä (Kultainen sääntö), itsestämme ja ympäristöstämme. Toteutetaan globaalisti naisten ja miesten tasa-arvo. Tehdään työtä. Hankitaan ja levitetään totuuteen pyrkivää tietoa.

Kauniita ohjeita löytyy myös eri uskontojen säädöksistä. Kuitenkin uskonnot ovat historian aikana olleet syy tai ainakin tekosyy monille hirvittäville asioille. Uskontojen ongelma on dogmaattisuus. Kuvitellaan itsellään olevan kyseenalaistamaton, ainoa totuus hallussa.

Väkivaltaisiin uskonnollisiin järjestöihin liittymistä käsitelleessä eilisessä A-studiossa Suomen islamilaisen seurakunnan sympaattinen imaami sanoi ongelman olevan liian vähäinen todellisen Islamin opetusten osaaminen. Mitä enemmän tietoa uskonnosta, sitä paremmin asiat. Kaunis ajatus, mutta mahtaako toimia? Ääriliikkeet tulkitsevat asioita omalla tavallaan, omien totuuksien kautta.

Tehokkaimpia ääriliikkeiden vastaisia toimia ovat pitkällä aikavälillä sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tietoon pohjaava koulutus ja reilu mahdollisuus rakentaa omaa hyvää elämää.

Paremmassa maailmassa on vähemmän uskontoa ja enemmän tietoa, avoimuutta ja toistemme kunnioitusta.

Otsikon väärien käskyjen noudattaminen näyttää olevan erityisen tyypillisiä ääriuskonnollisuutta sisältävissä konflikteissa, toki myös muissa. Viimepäivienkin uutisoinnin pohjalta esiin nousee seuraava lista:

1.                                      Vihaa

2.                                      Kiduta

3.                                      Alista

4.                                      Tuhoa

5.                                      Tapa

6.                                      Hautaa elävältä

7.                                      Häpäise

8.                                      Raiskaa ja ota naiset orjiksi

9.                                      Käännytä uskoosi kuoleman uhalla

10.                                  Varaa itsellesi ainoa totuus

Uskontojen ja politiikan piirissä kannattaa vakavasti pohtia, miten joskus hyvääkin tarkoittaen edesautetaan hirveyksien syntymistä.

Peilineuronit ja sosiaaliset pelit

Marco Iacobonin kirja Ihmisten peilaus - kytkeytymisemme uusi tiede (Terra Cognita) teki minuun aikanaan valtavan vaikutuksen.

Peilineuronien tutkimus on osoittanut, että emme pelkästään kuvittele kokevamme samoja tunteita kuin muut vaan tunnemme juuri samoja tunteita. Tulokseen on päädytty huomaamalla, että täsmälleen samat hermoradat aktivoituvat tunteiden siirtymisessä.

Meilllä näyttää olevan syvällinen kyky tunkeutua toisen ihmisen päähän — tietää hänen tunteensa ja ajatuksensa. Peilineuronit näyttävät olevan toistemme ymmärtämisen fysiologinen perusta. Niiden ominaisuudet  ulottuvat mm. matkimisesta moraaliin ja oppimisesta addiktioon. Niillä on syvällinen vaikutus kulttuuriin, empatian kokemiseen, autismiin ja psykoterapiaan.

Olen koulutuksissani käyttänyt esimerkkinä peilisolujen toiminnan seurauksista esimiesten vastuuta työyhteisönsä hyvinvoinnista. Ajatellaan tilannetta, että pomo tulee työpaikalle  pahantuulisena haukkuen alaisiaan. Ketä tällöin on syyttäminen työyhteisön ilmapiiristä.

Tunteet siis tarttuvat. Tämä pätee kuitenkin vain aitoihin tunteisiin. Tunnistamme petkuttamisen herkästi. Mutta tunnistammeko, mikäli petkuttaja on erityisen taitava?

Oletetaan, että olet tekemisissä negatiivisen ihmisen kanssa. Peilisolusi tartuttavat negatiivisen tunnetilan sinuun. Mitä voit nyt tehdä tilanteen korjaamiseksi? Kun tunnistat tunnetilasi syyn, voit reagoida toimimalla rakentavalla, positiivisella ja empaattisella tavalla. Tällöin sinulla on mahdollisuus muuttaa tilannetta positiiviseen suuntaan, mikäli haluat niin tehdä. Yksi vaihtoehto on tietysti myös tilanteesta poistuminen. Tosin epätoivottu tunnetila jää tällöin päälle –  ottaa päähän eli vituttaa..

Peilisolut siis mahdollistavat pelaamisen tunteilla hyvässä ja pahassa. Ehkä sosiaalisesti erityisen taitavat ihmiset ovat niitä, jotka kykenevät tiedostamaan peilisolujensa toiminnan ja toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa empaattisesti, järkevän maltillisesti ja jämäkästi.

Mindfulness ja superfood

Pistäydyin juuri Akateemisessa kirjakaupassa. Silmäilin läpi liike-elämän kirjallisuutta, psykologiaa, elämäntaitoja, rajatietoa, kasvatustiedettä ja filosofiaa. Uusien kirjojen määrä on vakuuttava. Menee pää pyörälle. Erityisest Basam Booksin Viisas elämä –sarja on hämmentävä. Täyttä hömppää ja asiaa sulassa sovussa. Toista maata ovat Kimmo Pietiläisen kääntämät Terra Cognitan laatukirjat.

Suhtaudun muoteihin varauksella. Ymmärrän että suurin osa meistä on luonnostaan seuraajia, mutta kuitenkin.

Silloin erityisesti tökkii, kun jostain asiasta tehdään itseään hienompi. Tai ajatellaan hienojen asioiden tulevan ulkoa. Otetaan esimerkeiksi mindfulness ja superfood.

Mindfulness on tietoista, positiivista läsnäoloa. Se on Zen-ajattelun johdannainen. Tae Hye (alias Mikael Niinimäki) kirjoitti vuonna 2001 mainion pikku kirjan nimeltään suomalainen Zen-opas, joka on edennyt jo toiseen painokseen. Hänen ajatuksenaan on, että Zenin harjoittamiseen ei tarvita välttämättä temppeleitä, kaapuja eikä teeseremonioita. Mietiskelyä voi harjoittaa koivun juurella istuen, puistossa kävellen tai vaikkapa saunan lauteilla hiljentyen.

Saunan lauteet avasivat aikanaan silmäni. Asiat todella ovat kulttuurisidonnaisia. Rentouttavaa, positiivista läsnäoloa on totuttu Suomessa harjoittamaan saunassa ja saunan jälkeen vilvoitellessa, mustikoita poimiessa, metsässä kävellessä, sienestämällä ja kalastuksen parissa.

Superfood on kova juttu. Asiaan vihkiytyneet ostavat kohmelokaupalla purnukoita, joita luontaistuotekaupassa riittää enemmän kuin apteekissa. Lyön vaikka vetoa, että suomalaisessa mustikassa, puolukassa, variksenmarjassa, karpalossa ja tyrnissä on puhtia ja terveellisiä ainesosia enemmän kuin kohutuissa maailman ääriltä tuotavissa Goji-marjoissa. Moniko Gojin syöjä käy keräämässä mustikat metsästä talteen talven varalle? Suomen luonto on täynnä superfoodia, jos sitä nimeä halutaan käyttää.

Suhtaudun tietoiseen positiiviseen läsnäoloon ja luonnon herkkuihin tietysti positiivisesti. Huvittavaa on se, jos ajattelemme mindfulnessin ja superfoodin olevan jotain erityisen hienoa. Ottakaa ihmiset selvää asioista.

Suomalainen superfood: Variksenmarja

Stubb twitteroi - impulssien määrä ja prosessointi

Viimepäivien lehdissä on kirjoiteltu pääministerin twitteronnista ja asioiden priorisoinnista.

Kuka haluaa seurata reaaliajassa hänen yksityisiä touhujaan? Kannattaisiko hänen keskittyä jatkossa työasioihin eli Suomen politiikkaan myös viestinnässään? Mitä hänestä kertoo 14 000 lähetettyä Twitter-viestiä? Voivatko 125 000 seuraajaa olla väärässä?

Ajattelumme toimii kahdella eri nopeudella. Daniel Kahneman kirjoittaa loistavassa  Ajattelu nopeasti ja hitaasti –kirjassaan näistä molemmista. Intuitiivinen ajattelu on lähes tiedostamatonta, kokonaisvaltaista ja nopeaa. Välillä se osuu oikeaan ja välillä mennään aivan metsään. Hidas ajattelu on tiedostavaa, analyyttistä, melko rationaalista ja asioita pohtivaa. Molemmat ajattelun järjestelmät tukevat toisiaan. Jonkinlainen, dynaaminen tasapaino on hyvä olla olemassa.

Ylikierroksilla käyvät ihmiset ovat hieman epäilyttäviä. Kyse voi olla siitä, että heillä oikeasti

on pysyvästi ja kestävästi korkea energiataso. Halu ja kyky olla jatkuvassa impulssivirrassa ja vielä kyetä dataa koko ajan prosessoimaan. Erityisen kiinnostavat työtehtävät saattavat lisäksi toimian huumeen tavoin tuottaen energisoivia endorfiineja.

Oma lukunsa ovat sitten ihmiset, joilla ylikierrokset ja toimintakyvyttömyys vaihtelevat. Pahimmillaan on kyse invalidisoivasta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Ylikierroksilla oleminen voi suuntautua omaan itseensa tai muihin ihmisiin. Erityisen sosiaaliset ihmiset haluavat olla jatkuvasti esillä, huomion keskipisteessä. Se on aivan eri asia kuin sosiaalinen taitavuus Liisa Keltikangas-Järvistä lainatakseni.

Pitkällä aikavälillä olemme tuottavia ja tehokkaita, kun ehdimme riittävästi prosessoida vastaan tulevia asioita. Tekemistä ilman prosessointia kutsutaan sähläämiseksi, impulssiiviseksi ja vaistonvaraiseksi. Aikaansaavimmista ihmisistä huokuu rauhallisuus, asioihin paneutuminen, levollisuus ja päättäväisyys.

Kaikki olemme erilaisia ja haemme elämäämme sen mukaisia toimintamalleja. Jokaiselle tekee kuitenkin hyvää kyetä olemaan välillä myös yksin ajatuksineen. Enintään pieni muistivihko ja kynänpätkä ovat sallittuja. Älypuhelimet ja tabletit ovat erityisen kiellettyjä. Kun malttaa rauhoittua, alkavat todella tärkeät asiat tällöin vähitellen nousta alitajunnastamme tietoisuuteemme. 

Urheilu on iloinen asia

Brasilian jalkapallon MM-kisat olivat upeat. Hienoja pelejä, paljon maaleja ja vielä suosikkijoukkue voitti. Jalkapallo on maailmalla suuri asia. Olisiko jopa liian suuri.

Voittajan on helppo olla iloinen. Vuosien työ palkitaan. Saksan maalivahti Neuer lupasi joukkueen kanssa juhlia seuraavat viisi viikkoa. Mieleen tulevat taannoiset Suomen jääkiekon MM-kullat.

Voittoon liittyvä ilo ja häviöön liittyvä harmitus, jopa suru ovat hyvin ymmärrettäviä tunteita.

Ongelmallisia ovat kunnia ja häpeä.

Miksi häviön hetkellä Brasiliassa ja Argentiinassa ruvettiin rettelöimään? Aivain kuin joku olisi ollut petturi, joka varasti sinulta jotain itsellesi kuuluvaa. Oman elämän ollessa näköalatonta ajatellaan ehkä saatavan lohtua ja nostetta suosikkiurheilijoiden menestyksestä. Ymmärrettävää, mutta epäoikeutettua.

Vanhan sanonnan mukaan tarkimpia kunniastaan ovat ne joilla sitä on vähiten. Mielestäni kunnia ei kuulu urheilun ollenkaan. Vielä vähemmän häpeä.

Määritelmän mukaan kunnia tarkoittaa yksilön saamaa arvonantoa, jota jokainen kansalainen on oikeutettu toisten puolelta vaatimaan ja nauttimaan ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Jos yhteisön jäsen ei anna esiintymisessään toiselle sitä arvoa, minkä tämä ansaitsee vaan osoittaa tälle halveksimistaan tai saattaa hänet muiden halveksunnan alaiseksi, siinä on rikoslainopillisesti kysymys kunnianloukkauksesta. Me kaikki olemme siis oikeutettuja kunnialliseen kohteluun.

Vastaavasti häpeä on tunne riittämättömyydestä ja huonommuudesta. Se on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. Mitä häpeämistä sinulla on, jos suosikkisi ei menesty. Oma pää pystyyn vaan.

Urheiluun liittyvästä kilpailullisuudesta huolimatta kannattaa urheilijan itsensä häviön hetkellä pohtia, tekikö parhaansa. Jos teki, niin pitää sitten treenata lisää tai fiksummin. Jos ei tehnyt, niin kannattaa ensi kerralla olla päättäväisempi ja voitontahtoisempi.

Meidän penkkiurheilijoiden oikeudet rajoittuvat onnistumisista tai ainakin suosikkiemme yrittämisestä iloitsemiseen.  

Urheilu on iloinen asia

Voitto tuli, mutta missä lajissa?

Jotkut meistä ovat erityisen kilpailuhenkisiä. Huippu-urheilija haluaa olla paras lajissaan. Viha häviämistä kohtaan motivoi häntä.

Osa meistä on alisuoriutujia. Asioilla ei ole niin väliä. Antaa mennä vaan. Ollaan vähään tyytyväisiä tai aina kroonisen tyytymättömiä.

Sitten on niitä, äärimmäisen rasittavia ihmisiä, jotka tekevät joka asiasta kilpailun. He haluavat aina voittaa, olla muita parempia. Pelivehkeet lentävät, jos sattuu häviämään.

Kilpailuhenkisyyden motivaationa voi olla halu osoittaa itselleen hallitsevansa asiansa. Motivaationa voi olla myös muille näyttäminen tai molemmat. Kilpailuhenkisyys voi olla rakentavaa, positiivista pyrkimystä tehdä isestään tai valmennettavistaan entistä parempia valitussa lajissa. Kilpailuhenkisyys voi olla myös ahdistavaa, alistavaa ja toisia nöyryyttävää.

Kilpailuhenkisyys pistää yrittämään ja ylittämään itsensä. Urheilijoiden tapauksessa kilpailulaji on selvä. Mutta onko se aina niin selvä?

Uskon meistä paljon useampinen olevan kilpailuhenkisiä, kuin päälle päin näkyy. Pidämme lajimme vain piilossa.

Jos pidät nikkaroinnista, haluat kehittyä siinä hyväksi. Saat hyvää mieltä itsellesi, kun opit tarvittavat työmenetelmät ja raaka-aineiden ominaisuudet. Olet myös kenties ylpeä siitä, että osaat nämä hommat paremmin kuin joku muu.

Työpaikalla saatat nauttia kollegoidesi arvostusta muodollisesta asemastasi riippumatta.

Olet porukan henkinen johtaja. Nautit siitä, kun juuri sinulta kysytään ja pyydetään mielipidettä.

Itsessäni tunnistan näitä piirteitä ruokaan liittyvissä asioissa. Olen ylpeä siitä, että osaan käsitellä kalaa ja riistaa. Osaan kokata monenlaista. Ymmärrän mikä sopii yhteen ja mikä ei. Kokemuksella ja intuitiolla pystyn loihtimaan syötävään eri raaka-aineista.

Välillä voi pysähtyä itsekseen miettimään, mikä merkitys kilpailuhenkisyydellä on omassa elämässä. Onko sinulla sitä, missä asioissa, pitäisikö sitä olla enemmän vai vähemmän? Onko kilpailuhenkisyys sinulle energiaa antava ominaisuus vai stressaavaa ja kuluttavaa. Vaikutatko kilpailuhenkisyydelläsi ympäristöösi positiivisesti vai negatiivisesti?

Villiä ruokaa: Varangin vuonon sinisimpukoita