Himanen, asiantuntijat ja elämästä nauttiminen

Luin taannoin Himasen työn väliraporttia, niin sanottua sinistä kirjaa. Se oli epämiellyttävä kokemus. Asiat olivat koukeroisia, kielikin oli. En ole loppuraporttia lukenut. En taida lukeakaan vaan jään tiedotusvälineiden varaan.

Hyvä filosofi (tai kuka tahansa alansa osaaja) kykenee esittämään vaikeatkin asiat selkeästi eikä päin vastoin. Himanen jäi pyörittelemään teemojaan lähtökuoppiin.

Nuorena, ylimielisenä ja todellista elämää ymmärtämättömänä Himasta on helppo arvostella. Mutta nyt arvostelen niitä, jotka ovat häntä arvostelleet.

STT:n haastattelemat asiantuntijat, mukana professoreita ja tutkimusjohtajia, olivat sitä mieltä, että Suomessa ei ole varaa keskittyä henkisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoitteluun. Heidän mukaan on liian aikasta puhua vain henkisestä kestävyysvajeesta, kun konkreettiset hyvinvoinnin haasteet ja talouden kestävyysvaje ovat edelleen ratkottavana.

Tästä tulee mieleen sitku-elämä. Sitten kun saan rahaa, terveyttä, uuden työpaikan, lapset hieman vanhemmiksi, työni tehtyä .... olen tyytyväinen elämääni. VÄÄRIN.

Työtä entistä paremman yhteiskunnan eteen tulee tehdä, mutta näillä asiantuntijoiden asenteilla ollaan aina metsässä.

Elämä on tässä ja nyt. Joka päivä. Vallitsevat tosiasiat on kulloinkin hyvä tunnistaa ja sopeutua juuri niihin. Niin me pääasiassa teemmekin. Tietysti tarvitaan tarmokkuutta, halua ja asennetta muuttaa asioita paremmaksi. Yhteiskunnallinen vaje meillä on yrittäjäasenteessa.

Juho Saari sanoo talousukasvun ja onnellisuuden kulkevan käsi kädessä. Asia voi kuitenkin olla myös juuri päin vastoin. Vaikeina aikoina meillä jää aikaa enemmän itsellemme ja toisillemme. Yhteisöllisyys, kovien kokeminen yhdessä voi nostaa onnellisuutta. Tosin Saarikin toteaa  meillä ihmisillä olevan kyky sopeutua mihin tilanteeseen tahansa hyvässä ja pahassa. Täydellinen onnikin latistaa.

Ollaan kiitollisia joka päivä siitä, mitä meillä on. Olipa se paljon tai vähän. Oman mielialamme

ja asenteemme valitsemme itse, jos haluamme elää omaa elämäämme. Ei tavoitella onnea itsetarkoituksellisesti. Tehdään tekoja, jotka tekevät meidät onnellisiksi: autetaan toisiamme, vietetään aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa, kehitetään itseämme kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaisesti, tunnisetetaan itsestämme vahvuutemme, vaikka kuinkakin pienet ja hyödynnetään niitä. Ruvetaan elämään nytku-elämää joka päivä. Jokainen niistä on ainutlaatuinen.

Meille kaikille opiksi on viime vuonna vuoden Jyväskyläläiseksi valitun kaksikymppisen, vuonna 2007 liikenneonnettomuudessa alaraajahalvautuneen Jasmine Salorannan ohje: elämästä pitää nauttia – muutenhan se menisi ihan hukkaan.

Shampanjaruusu Jasminelle

Ajattelun avartaminen

Uusia ajatuksia voi synnyttää yhdistelemällä eri näkökulmia, katsomalla asioita useassa eri ulottuvuudessa.

Ajatellaan esimerkiksi ihmistä yksiulotteisesti paha – hyvä –akselilla. Täysin paha on janan vasemmassa päässä ja täysin hyvä oikeassa. Mitä ovat ihmiset keskellä? Vähän pahoja ja vähän hyviä.

Katsotaan asiaa kahdessa eri ulottuvuudessa, jotka ovat pahuus ja hyvyys. Nyt saadaan neljä perusvaihtoehtoa ja lukematon määrä eri vivahteita. Jos ei ole paha mutta ei hyväkään on väritön, huomaamaton ja harmaa. Oikein hyvä ja ei yhtään paha on pyhimys, erityisen hyvä ihminen.

Oikein paha ja ei yhtään hyvä on roisto, psykopaatti, erityisen huono ihminen.

Mikä on paha ja hyvä yhtä aikaa? Se on rakastettava lurjus.

Kuten esimerkki osoittaa, jo kaksiulotteinen ajattelu tuo elämään värejä ja vivahteita.

Liike-elämän klassisia nelikenttiä ovat esimerkiksi Boston Consultingin ” eläintarha”,

Ansoffin tuote-markkina –matriisi ja Porterin strategiat.

Nelikenttiä ei kuitenkaan kannata odottaa guruilta. Itse kukin meistä voi luoda uusia ajattelun työkaluja. 

Niitä olen elämän varrella kerännyt satoja. Ehkä joskus vielä kirjoitan teemasta kirjan.

"Koska olemme tehneet päätöksen"

Telkkarissa oli juttua opetusministeriön toimista periä takaisin jopa sata miljoonaa euroa oppisopimuskouluttajien saamia valtion tukia.

Ohjelmasta sai sen käsityksen, että mopo oli pahasti karannut puolin ja toisin vuosien varrella. 

Oppilaitokset olivat mielestään saaneet avoimen piikin kouluttaa ihmisiä. Ministeriö oli tähän kannustanut.

Kustannusten voimakkaasti kasvettua oli aloitettu tarkastustoimet, mutta ne eivät olleet johtaneet selkeisiin toimintaohjeisiin, vaan meno oli jatkunut entisellään.

Nyt tulee paras (anteeksi ironinen kielenkäyttöni): sisäasianministeriön herra X totesi, että ”koska olemme tehneet päätöksen, on se kohtuullinen”. Aika monta blogipostausta aiemmin olin kokenut saman tunteen kirjoittaessani  voimakenttäguru Matti Kuuselasta (ks. Uskomatonta ***kaa, 18.9).

Onko herra X:llä syvä vakaumus ministeriön erehtymättömyydestä? Ajatteleeko herrä X, että ministeriö on automaattisesti muiden toimijoiden yläpuolella? Onko ministeriön ihmisille tullut mieleen, että ovat olleet itse sotkua synnyttämässä? Onko oikeuden ja kohtuuden ymmärrys  kokonaan hukkunut?

Aina pitää jotain oppia. Päätöksillä ja päättämättä jättämisillä on seurauksensa. Opetusministeriössä on reagointikyky ja johtajuus olleet hukassa. Jos asiat menevät pieleen, pitää järjen käyttöä joka tapauksessa jatkaa. Julkiset menot ovat julkisia ovatpa kunnan tai valtion. Nyt yksi julkinen toimija perii rahoja toiselta jälkikäteen.

Ihan sitten toinen asia on, liittyykö koko soppaan rikosoikeudellisia näkökohtia. Aika hidasta on ollut sen asian selvittäminen.