Tabletti joogatunnilla

On se niin vaikeaa saada itsensä rauhoittumaan mind fullness harjoituksessa ja joogassa, valitteli radion toimittaja alan valmentajalle tai oliko ehkä coach. Toimittaja saa kyllä mielensä lepuutettua kunnon juoksulenkillä ja samalla kunto kasvaa. Mutta sitä ei taideta laskea, kun ei osaa rahoittua tai olla läsnä oikeilla keinoilla.

Luin aikanaan mainion Suomalainen Zen Opas –nimisen kirjan. Suomalaista Zenin harjoittamista kirjoittajan mukaan on vaikka saunominen tai metsässä kulkeminen. Aika tuttuja juttuja.

Väitän erilaisten keskittymis, läsnäolo- ja rentoutumistekniikoiden olevan syvästi kulttuuri-riippuvaisia. Itse en saa mielenrauhaa istumalla jalat ristissä. Paikat vain puutuvat. Sitä vastoin saan suurta nautintoa ja energiaa kulkemalla metsässä aistit valppaana. Saman vaikutuksen tekee marjastaminen, sienestäminen, kalastaminen ja metsästäminen. Myös hyvän kirjan lukeminen rentouttaa.

On siis erotettava toisistaan päämäärä ja välineet, joilla siihen päästään. Monet muodissa olevat asiat ovat keinoja eivät päämääriä. Edellä luettelin itselleni sopivia keinoja. Löytäköön meistä jokainen omansa.

Jotkut elävät kroonisesti ylikierroksilla ja yrittävät samaan aikaan rauhoittua erilaisin ulkoa tulevin keinoin. Jyväskylän uuden rautatieaseman ilmastointi oli alun perin pielessä. Asemarakennusta
lämmitettiin ja jäähdytettiin täysyillä yhtä aikaa. Lämpötila saatiin sopivaksi, mutta rakennuksessa veti ja energiaa kului tuhottomasti. Asia korjaantui, kun säädöt saatiin kohdalleen. Sama pätee meihin ihmisiin. Lasketaan kierroksia, lopetetaan turha ja hosuminen sekä tehdään rentouttavia asioita.

Kuulin juuri tarinan henkilöstä, joka saapui tablettitietokonettaan näpläten joogatunnille. Tosi on.

Elämmekö elämäämme oikeasti vai esitämmekö sitä?

Rento ote ja selkeä fokus

Hyvä Anna-Kaisa Saarinen!

Anna-Kaisan ensimmäisen hopeamitallin jälkeen hänestä oli juttu viime perjantain Keskisuomalaisessa. Lainaan siitä sanasta sanaan kohdan: Uusi nousu lähti liikkeelle, kun Saarinen ymmärsi, että pelkästään tekemällä ei saa mitään. Täytyy sen sijaan olla rento meininki ja ympäriltä pitää karsia kaikki turha pois.

Samaan ajatukseen törmäsin hiljattain Mark Allenin kirjasessa Mailman suurin salaisuus: helpolla ja rennolla otteella, terveellä ja myönteisellä tavalla ...

Rentous yhdistettynä oikeaan fokukseen. Siinä taitaa olla menestyskaava.

Hyväksi ei synnytä. Sellaiseksi tullaan kun tehdään riittävästi töitä. Huipuksi tuleminen edellyttää kymmenen tuhannen tunnin harjoittelua omalla alallaan. Se tarkoittaa kolmen tunnin harjoittelua kymmenen vuoden ajan tai täyttä työpäivää viiden vuoden ajan. Jos voimat hajoittaa liian laajalle ei tule hyväksi missään.

Jos harjoittelua lisää ja lisää menee hapoille. Tekemisen ilo, flow ja kepeys katoavat. Ota asiat tosissaan mutta älä koskaan itseäsi vakavasti. Leikinomaisuus, huumori ja kokeileva mieli synnyttävän rentouden.

Viisas ajanhallinta blogi

Rupesin kirjoittamaan blogia ajasta.

Ajan riittämättömyys on tänä päivänä meitä kaikkia yhdistävä

perusongelma. Kouluttajana olen päässyt näkemään, että samat asiat nousevat esiin teetpä työksesi mitä tahansa. Asialla voi onneksi tehdä jotain. Sille voi tehdä itse asiassa hyvin paljonkin.

Viisas ajanhallinta on kuin viisas painonhallinta. Pitää tehdä elämäntapamuutos, mikäli haluaa saada tuloksia aikaan. Muutetaan asioita yksi kerrallaan niin hyvä tulee.

Blogissa käsittelen työelämän ajanhallinnan lisäksi aikaa eri näkökulmista.

Teemoja ovat aika ja työelämä, vapaa-aika ja lepo ja ajan suhde ihmiseenn. Pohdin

lisäksi erilaisia ajan syklejä ja ajan syvällistä olemusta.

Viisasta ajanhallintaa tarvitsemme kaikki voidaksemme paremmin ja ollaksemme työhömme, elämäämme ja itseemme tyytyväisempiä.

Täältä se löytyy 

Naltijärven maastoissa telttaretkellä

Ajanhallinta

Mihin työaikamme kuluu? Olen asiaa selvittänyt mm. Viisas ajanhallinta –koulutuksissani. Aluksi olen pyytänyt kutakin pohtimaan työnsä ydintehtäviä eli niitä, jotka tuottavat välitöntä lisärvoa asiakkaille olivatpa ulkoisia tai sisäisiä. Pienen miettimisajan jälkeen olen kysynyt, kuinka suuren osan työajastaan kukin pystyy käyttämään ydintehtäviensä esteettömään suorittamiseen.

Tulokset ovat vähintäänkin mielenkiintoisia ja pysyneet saman suuntaisina jo pitkään. Vastaajajoukon asemalla ja tehtävillä ei näytä olevan suurta merkitystä. Työelämän haasteet ovat yhteisiä.

Kuudesosalla meistä ydintehtäviin kuluu alle 20% työajasta. Neljälläkymmenellä prosentilla ydintehtäviin kuluu vähemmän kuin 40% työajasta. Molemmat ovat huonoja lukuja ja työstressin synnyttäjiä.

Seitsemälläkymmenellä prosentilla luku on alle 70%. Eli parannattevaa löytyy. Lopuilla kolmellakymmenellä-prosentilla luku on yli 70% eli asiat päällisin puolin kunnossa. Sataan prosenttiin on turha pyrkiä. 

Mihin turhaan työaikamme sitten kuluu? Listän kärkipään teemoja ovat sähköpostin ja muiden sähköisten medioiden väärä käyttö, tehottomat työtavat, jatkuvat keskeytykset, höpöttävät kollegat, epäselvät vastuut, sopimattomat työtilat, toimimattomat ohjelmat, puuttuvat ohjeistukset ja esimiehen ajanhallinta. Yhteensä olemme listanneet reilut 20 aikarosvoa hakien samalla keinoja tilanteen parantamiseen.

Lohdullista on se, että asioille voi tehdä paljonkin. Kyse on hoksaamisesta ja hyvien työtapojen opettelusta.

Olen myös usein kysynyt sitä, kuinka moni on keksinyt hyvän idean työpöytänsä ääresssä. Kukaan ei ole vielä kättään nostanut.

Katso lisää Ajantiedon sivuilta 

Johdon liiketoimintataidot

”Kunpa tietäisit poikani, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan” totesi aikanaan Axel Oxenstierna. Nilkkaan kolahtaa. Itselläni ainakin, kun muistelen vuosiani johtajana suuressa yrityksessä. Niistä tosin on nyt jo aikaa.

Nämä ajatukset kohdistan johtotehtävissä toimiville ja niihin pyrkiville. Niille jotka haluavat oppia uutta ja kasvattaa itseään ihmisenä.

Johtoon pääseminen edellyttää osaamista, taitoa ja tuuria. Kovalla työllä voi päästä pitkälle, mutta huipulle pääseminen edellyttää myös onnea.

Vaatimusten ja tehtävien kasvaessa oma osaaminen ei aina ehdi kasvaa mukana. Sillä mikä aiemmassa työssä riitti ei välttämättä pärjää enää.Maailma muuttuu jatkuvasti ja vaatimukset sen mukana. Oma osaaminen saattaa myös vanhentua vaikka tehtävät pysyisivät ennallaan.

Johtotehtävissä on usein tiukat aikataulut, jolloin ei välttämättä ehditä paneutua asioihin. Mennään kiireellisten asioiden perässä - ei välttämättä tärkeiden.

Työelämä vaatii kuitenkin myös johdolta yhä enemmän ammatillista syvyyttä ja laaja-alaisuutta. Tärkeään asemaan nousee kyky hallita kokonaisuuksia – aina hyvästä ihmisten johtamisesta strategiseen osaamiseen ja tuottavan toiminnan varmistamiseen.

Sain juuri valmiiksi uuden Ajantiedon koulutuksen nimeltään Johdon liiketoimintataidot. Ajatuksena on tarjota tuore ja kokonaisvaltainen tapa ymmärtää ja soveltaa liiketoimintasosaamista.

Koulutuspäivä antaa tiedon lisäksi myös virikkeitä ja mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa. Etäisyyden saaminen päivittäiseen työhön avartaa ajattelua ja virkistää!

Jos pää on mennyt

.... ei kannata murehtia kampauksesta. Kaivoin Nikita Hrushtsevin sitaatin vanhoista muistiinpanoistani.

Suuret asiat kannattaa erottaa pienemmistä, tärkeät vähemmän tärkeistä.

Meillä ei tunnu olevan keinoja julkisen sektorimme sopeuttamiseen, vaikka tasavallan presidenttiä myöten tilannetta ollaan kauhisteltu. Ylimittaisella julkisella sektorilla on liian monia ystäviä päättäjien joukossa. Maan hallitus jumittaa pahasti. Päätöksiä ei tule eikä ole näköpiirissä.

Ei näytä olevan ketään, joka kykenee määrittelemään ja toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet julkisen sektorimme tasapainottamiseksi. Jotta voidaan onnistua, on lähdettävä riittävän syvältä.

Lähtökohtana on ajatus yhdestä julkisesta sektorista, joka tuottaa sille määritellyt tehtävät.

Haetaan ymmärrys sille, mitä haluamme tuottaa julkisesti ja mitä yksityisesti. Päätettään  samalla se mihin meillä on varaa. Kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä. On kyettävä priorisoimaan. Kun julkisen sektorin tulevaisuuden tehtävät on määritelty, tulee töiden organisointi hoitaa järkevästi ominaisen luonteensa mukaisesti. Lähipalvelut tuotetaan lähellä ja mittakaavaetuja sisältävät palvelut laajoina kokonaisuuksia. Vasta viimeisenä kohtana sopeutetaan rakenteet järkevää toimintaa tukeviksi.

Perusteellinen muutos on mahdollinen ainoastaan kuvattua logiikka seuraamalla. Etenemis-järjestyksellä on merkitystä. Poliittisen tahdon ja johtajuuden löytyminen on toinen asia.

Nyt puuttuu sekä prosessi että poliittinen tahto ja johtajuus.

Jokaisen miljardin euron säästäminen tarkoitaa kymmenien tuhansien henkilöiden vähentämistä. Viime vuonna valtion velanotto oli luokkaa kahdeksan miljardia euroa. Sen verran elimme yli varojemme tai ”elvytimme” ihan miten vain. Velanotolta olisimme säästyneet siis noin 200 000 henkilöä pienemmällä julkisella sektorilla.

Joku ehdotti jälleen juustohöylää eli tasaista säästämistä joka puolelta. Justohöylän seuraukset kyllä tunnetaan: tasainen tyytymättömyyden nousu kaikkialla. Muuten mikään ei muutu.

Lohdullinen tieto on, että käytämme vajaat puolet työajastamme varsinaisten tehtäviemme esteettömään hoitamiseen.

Tuottavuutemme voi siis periaatteessa tuplaantua. Se tarkoittaa nykyisten tuotosten saavuttamista puolta pienemmällä työvoimalla. Julkisella sektorilla tämä tarkoittaa kuudensadan tuhannen työpaikan puolittamista kolmeen sataan tuhanteen. Edellä mainittu julkisen sektorin tasapainottamistarve on kaksisataa tuhatta eli pelivaraa on vielä sata tuhatta.

Laskelma on rankasti yksinkertaistava. On kuitenkin hyvä välillä pohtia myös suuruusluokkia.

Nyt toimimme kuten henkilö, jota Hrushtsev sitaatissaan ironisoi.

Luottamus

Olin tänään kertomassa Jyväskylän yliopiston opiskelijoille kokemuksiani verkostoista.

Puhuimme myös luottamuksesta.

Vielä 1980 luvuilla luottamusta rakennettiin saunan lauteilla, pitkillä ja kosteilla ravintolailloilla ja Lapin hangilla. Omakin maksani sai siitä silloin osansa.

Onko luottamuksella vielä tänään merkitystä ja miten sitä voi rakentaa?

Merkitystä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Rakentamiskeinot ovat osin vanhoja ja osin uusia.

Vanha ystävyys sisältää aina luottamusta, joka säilyy vuosien ja vuosikymmenten yli. Tämä on varma keino, mutta kovin hidas.

Uusia tuttavuukisa saa toimimalla ihmisten kanssa. Työpaikan lisäksi urheilu, opiskelu ja järjestötoiminta ovat hyviä keinoja. Tuttavuudet voivat ennen pitkää muuttua luottamuksellisiksi ystävyyksiksi. Asioiden yhdessä tekeminen ja kokeminen ovat tärkeitä asioita.

Luottamuksellisen suhteen rakentamisessa pääsee hyvään alkuun osoittamalla aitoa kiinnostusta toista kohtaan. Sitä voi osoittaa elekielen lisäksi kyselemällä ja kuuntelemalla. Itsekeskeisyys, liika äänessä oleminen estää luottamuksen rakentumisen. Ei kannata olla tyrkky.

Luottamuksen rakentuminen ei katso ikää, sukupuolta tai asemaa. Henkilökohtainen läsnäolo on molemminpuolisen luottamuksen rakentamisessa välttämätöntä. Virtuaalimaailmaan luottava voi pettyä.

Luottamus säilyy ja vahvistuu kun on luottamuksen arvoinen. Kannattaa pitää aina lupauksensa.

Ei kannata luvata sellaista, mitä ei voi pitää.

Tulevaisuuden hutkijat

Luin aikanaan Mika Mannermaan Heikoista signaalesta vahva tulevaisuus –kirjan ja pidin siitä.

Viime aikoina tulevaisuuden tutkijat ovat olleet paljon äänessä. On varmaan jännää kuulla heiltä ennusteita tulevasta. Viimeksi tänään aamuteeveessä haastateltiin Elina ja Ari Hiltusta uuden kirjansa johdosta. Vuoden vaihteessa Iltasanomat julkaisi Auli Keskisen ajatuksia Suomesta vuonna 2064. Helsingin Sanomat käsitteli laajassa jutussa tulevaisuusasioita viime sunnuntaina lainaten mm. Olli Hietasta. Bongasin Turun yliopiston tulevaisuustutkimuskeskuksen kotisivuilta viidenkymmenen henkilön nimet. Ei siis mikään ihan pieni porukka.

Vertaan tulevaisuuden tutkijoiden ennusteita sään ennustamiseen.

Tämän hetkisen sään voi todeta katsomalla ulos ikkunasta. Tulevaisuuden tutkijan kertomus siitä, mitä vempaimia meillä jo on ei siis ole erityisen kiinnostavaa.

Lähipäivien sää osataan ennustaa nykyisin varsin tarkkaan vaikka joskus menee pieleen.

On melko suoraviivaista ennustaa teknologian kehittymistä niiltä osin, kun sitä jo käytämme.

Kaupallisen menestyksen ennustaminen sitten on jo toinen asia.

Pitkän aikavälin (edes viikkojen) säätä on melko mahdoton ennustaa ainakaan Suomen tapaisessa maassa, jonka ilmasto on luonteeltaan kaoottinen. Muutaman kymmenen vuoden päähän ulottuvat teknologiaennusteet ovat puhdasta arvailua. Asiat voivat kehittyä ennustusten mukaisesti tai sitten eivät. Kukaan ei oikeasti tiedä. Toki omalla tekemisellämme tulevaisuutta koko ajan rakennamme.

Jos riittävän moni tekee ennusteen ensi kuun viimeisen päivän säästä, niin joku osuu väistämättä oikeaan.  Samaa pätee teknologian tai yhteiskuntien pitkän aikavälin ennustamiseen.

Jälkikäteen tiedämme oikein arvanneet.

On lisäksi olemassa Nassim Talebin kuvaamia Mustia joutsenia. Ne ovat asioita, joita kukaan ei osaa ennustaa mutta joiden merktiys tulevalle kehitykselle on dramaattinen. Talebin esimerkkejä ovat syyskuun yhdennentoista päivän World Trade Centerin terrori-isku sekä vuonna 2008 alkanut laaja finanssikriisi (jonka hän itse tosin osasi ennustaa).

Viime viikonlopun Hesarin Kuukausiliitteessä oli vuotta 1989 käsitellyt juttu. Berliinin muuri murtui juuri 1989. Kirjoituksessa käsiteltiin Suomen Saksojen suurlähettiläiden raportteja tilanteesta ja käsityksiä tulevasta. Kaikki arvailut menivät täysin metsään. Saksa oli yhdistynyt

jo vuotta myöhemmin.  Olavi Niitamon vuoden 1971 ennuste ihmistä alempien eläinten työssä käymisestä ihmisten sijaan herättää hilpeyttä. Samoin tekevät monet legendaarisen Isaac Asimovin ennusteista. Lentävät autot tekevät edelleen tuloaan.

Yksi vinkki nykyisille tulevaisuuden tutkijoille. Fysiikan, kemian, biologian ja teknologian perustiedot kannattaa hallita ennen lausuntojen antamista. Muuten uskottavuus kaikkeen muuhunkin tippuu nollaan.