Tekoäly

Kuka muistaa Smurffit sarjakuvien smurffauksen? Se oli yleisverbi kaikkeen mahdolliseen. Tänä päivänä on smurffeja eli epämääräisiä sanoja ja löysiä käsitteitä, joita tulee vastaan joka tuutista.

Tekoäly on yksi sellainen.

Kyse on merkittävästä asiasta mutta ei uudesta. Tekoälyn juuret ulottuvat jo 1950-luvulle.

Tämän hetkisessä tekoälyhuumassa on hyvä hetkeksi pysähtyä ja miettiä, mistä onkaan kyse.

Vahvaa ja heikkoa tekoälyä

Aihetta on ansiokkaasti käsitellyt Pentti O.  A. Haikonen kirjassaan Tietoisuus, tekoäly ja robotit (Art House 2017). 

Vahva tekoäly on sellaista, joka ymmärtää merkityksiä ja on siis tietoinen. Sitä ei ole vielä missään nähty ja Haikosen mukaan nykyisenkaltaisten tietokoneiden avulla, laskentatehon valtavasta kasvusta huolimatta, ei tulla näkemäänkään.

Kaikki sovellukset IBM:n hehkuttamaa Watsonia myöten edustavat ”heikkoa” tekoälyn versiota. Heikko ei tosin tee asiasta vaaratonta. 

Mutta nyt tullaan alueelle, jossa käsitteet menevät ristiin ja rastiin. Eikä ihme, koska heikossa tekoälyssä on kyse jo kauan tunnetuista asioista.

1980-luvun alun automaatio- ja systeemitekniikan opinnoissa tutustuttiin käsitteisiin, jotka ovat ainakin osin päällekkäisiä tekoälyn kanssa.  Niitä ovat koneoppiminen, algoritmien kehittäminen, adaptiivinen säätö, matemaattinen tilastotiede, päättelyalgoritmit, informaatioteoria, optimointiteoria niin ja tietojenkäsittelytiede ylipäätään.

Mikä siis on muuttunut? Laskentateho!

Vaarallisilla vesillä

Haikonen päättää kirjansa pohtimalla tekoälyn apoteoosia eli jumalaksi kohottamista.

”Esineiden Internet leviää kulovalkeaan tavoin kaikkialle, eikä prosessia voida enää pysäyttää. Mutta tämä tekoäly ei ymmärrä mitään, se ei ole oikeaa älyä tai tietoisuutta. Todellista ja aitoa yleistä tekoälyä, saati konetietoisuutta ei ole syntynyt eikä näillä näkymin tule syntymäänkään. Sen sijaan on syntymässä samalla nimellä jotain muuta. Jotain yhteiskunnallisesti sairasta, kauhistuttavaa ja hallitsematonta. Jotain, jolla on valtaa, mutta ei omaa vastuuta.”

”Tekoälyn moraalittomat vasallit rikastuvat, mutta meille muille on tarjolla vallan muuta. Kysymys ei ole pelkästään yksityisyyden suojan murtamisesta, vaan myös alistamisesta, riistosta sekä ajattelun ja mielipiteiden vapaudesta. Tällainenko on uusi uljas äly-informaatio-yhteiskunta?”

Haikosen sanat tulivat mieleen, kun tänään tutustuin Suomen valtion tekoälyohjelmaan. Aikamoista löysää ja kritiikitöntä puppua oli tarjolla. Jopa vastuullisen tekoälyn yhdeksän kohdan lista oli sellainen. Katsokaa vaikka itse netistä.

Suosittelen kaikille tekoälystä kiinnostuneille vähintäänkin Haikosen kirjan lukemista. Myös Yuval Noah Hararin Homo Deus on tärkeä ja ajatuksia herättävä.