Mätänevä kolmikanta

Olin 90-luvulla vuosia Saksassa suuressa yrityksessä johtohommissa. Pääsin silloin ylemmän johdon valmennuksiin, joissa käsiteltiin Saksan yhteiskunnan toimintaa. Silloin tajusin kuinka työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Niiden molempien on pyrittävä tekemään asioista vaikeita pönkittääkseen omaa valtaansa ja pitääkseen organisaationsa vahvana ja palkollisten edut hyvinä.

Silloin Saksa oli suurissa vaikeuksissa. Nyt siellä menee hyvin. Vahvan poliittisen johdon lisäksi johtajuutta löytyi myös työmarkkinajärjestöistä merkittävien uudistusten tekemiseen.

Tämä palautuu mieleen, kun on seurannut touhua ns. yhteiskuntasopimuksen ympärillä. Nyt siis on aikomus vääntää ja kääntää asioita vuoden 2017 puolelle saakka. Voi pyhä pamaus.

Tätä seuratessa koko kolmikanta rupeaa haisemaan mädäntyvälle kalalle. Sen on aika jättänyt.

Edunvalvojat valvovat jäseniensä etuja tai ainakin kuvittelevat niin tekevänsä. Ymmärtämätön ja kapeakatseinen asenne voi kuitenkin levitä omille jaloille.

Eduskunnan luottamusta nauttivat hallituksen tehtävä on valvoa koko kansan etuja ja tehdä työtä sen eteen. Työmarkkinajärjestöt eivät ole parlamentin ylähuone, vaikka sen vaikutelman tällä hetkellä niistä saa.

Nyt tarvitaan rohkeaa, muutoksiin kykenevää johtajuutta kaikkien yhteiskunnan toimijoiden taholta yrityksistä politiikkaan ja etujärjestöihin. Tilannekuvan luulisi jo olevan riittävän selvä.

Meidän kaikkien oma etu vaatii nyt myös totutuista eduista luopumista. Ei kannata pelätä muutosta. Kannattaa pelätä sitä, että ei kyetä muuttumaan.

Tästä on aika jättänyt.