Innovaatiopuhetta - peräpeili ohjaa väärään suuntaan

HS (9.2) otsikoi innovaatiojuttunsa osuvasti ”Tutkimus tarvitsee uusia malleja”. Esitetyt näkemykset
olivat kuin viime vuosituhannelta.

Arvovaltaa oli haettu OECD:n maa-arvioinnin avulla.  

Yhtenä suosituksena oli rahoittaa yritysten tutkimusta ja tuotekehitystä nykyistä enemmän. Ongelmaksi nähtiin Tekesin ja VTT:n pienentynyt rahoitus. Molemmat mainitut toimijat lienevät tuloksilla mitattuna melko turhia. Voi väittää, että ne ovat osa ongelmaa, ei sen ratkaisua. Mitä jäi käteen Tekesin miljardin euron strategisen huippuosaamisen keskusten (SHOK) rahoituksesta? Kuinka moni VTT:llä tekee oikeasti luovaa tutkimustyötä? 

Yritykset tarvitsevat toimivia rahoitusinstrumentteja innovaatiotoimintaansa. Kummasta nyt on kyse: ”halutaan investoida, mutta rahaa ei saa” vai ”ei haluta investoida, vaikka rahaa saisi”? 

OECD valistaa, että tutkimuksen tulisi olla nykyistä kunnianhimoisempaa. Varmaan niin, mutta ongelmien syy näyttää tällöin olevan yritysjohdossa. Väärät tyypit vastuussa, väärän suuntaisin kannustein.

OECD:n mukaan koko tutkimus – ja innovaatiotoiminta kaipaa uutta ja selkeää visiota siitä, mihin pyritään. Edelleen siis haaveillaan siitä, että joku kansallinen visio ohjaisi innovaatioita tekeviä yrityksiä. Näin maailma ei taida toimia.

UPM:n edustaja Jyrki Ovaskan näkemykset olivat hyvin linjassa OECD:n kanssa. Hän kaipasi valtiolta kannusteita yritysten tutkimustoimintaan. Mielestäni yritykset itse tarvitsevat tutkimustoimintaa ollakseen olemassa myös tulevaisuudessa. Tekemättäkään ei voi jättää, totesi presidentti Niinistö.

Ovaska totesi tutkimuksen painopisteen olevan liikaa yliopistojen tutkimuksen ja tieteen päässä, kun yrityspuoli ja kaupallistaminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle ja että tehdyt leikkaukset koulutus- ja tutkimusrahoitukseen ovat iskeneet kovasti. Suurissakaan yrityksissä ei uskalleta tehdä radikaaleja tutkimusavauksia, vaan tyydytään kehittämään nykyistä. 

Näin siis toteaa suomalainen suuryritys, jolla on mahdollisuudet tutkia, kaupallistaa ja kouluttaa mielensä mukaan. Kuka pitää kädestä ja lohduttaa?

Järkeviin ratkaisuihin päästään tunnistamalla julkisen tutkimuksen ja yritysten ydintehtävät ja keskittymällä niihin. Muutamiin kysymyksiin on saatava vastaukset. 

Kuinka paljon julkisesta tutkimusrahoituksesta käytetään itse tutkimukseen?  Kuinka paljon professorien ja tutkijoiden ajasta menee muuhun kuin tutkimukseen? Kuka tietää, mitä kannattaa tutkia? Mikä on yritystemme nykyjohdon kyky johtaa yritystään pitkäjänteisesti tulevaisuuteen?

Perinteinen institutionaalinen ylhäältä-alas -ohjaus ei ole toiminut enää pitkään aikaan. Osaavat ja yrittäjähenkiset ihmiset luovat työpaikoillaan tulevaisuuttamme. Yrityksemme tarvitsevat uusia innovaatiota ja on niiden oma etu ne tuottaa.

Kuinka korkea huippu? Vastaukset juha.koskinen@ajantieto.fi. Palkinto parhaiten arvanneelle.

Pilaako eliitti Suomen - kirja-arvio

Ennen aamutelkkarin haastattelua viime viikolla ja HS:n juttua Karina Jutila ei ollut minulle mitenkään tuttu. Se on ehdottomasti etu, koska silloin ei ole ennakkoasenteita.

Haastattelussa hän puhui selkeästi ja ymmärrettävästi tärkeistä asioista. Kiinnostukseni heräsi ja hankin hänen kirjoittamansa kirjasen, pamfletin käsiini. Pamfletti tarkoittaa kiistakirjaa tai kiistakirjoitusta, jossa kirjoittaja esittää suoraan omia mielipiteitään ja kannanottojaan. Pilaako eliitti Suomen oli nimensä veroinen ja synnyttää toivottavasti kriittisen rakentavaa keskustelua.

Parhaiten kirja osoittaa olevansa oikeassa, jos sellaista ei synny. 

Jutilan tyyli on selkeä ja helppolukuinen, hieman opettajamainen. Hänen pääsanomansa kiteytyi omassa päässäni ajatukseen kaikkien laajasti ”eliittiin” kuuluvien eettisestä vastuusta tehdä aidosti parhaansa siinä tehtävässä, johon on tullut valittua. Kirja sisältää lukuisia esimerkkejä siitä, että näin yhä harvemmin on asian laita.

Hän myös käsittelee ongelmaa eliitiksi luettavien ja muun kansan välisen kuilun kasvamisesta. Eletään omissa kuplissa eikä oikeasti ymmärretä toisia. 

Poliitikkojen lisäksi osansa saavat myös media ja ay-liike. Kirkkoon, ruokapakolaisuuteen ja nuorisoon liittyvät asiat jäivät mielestäni asian kannalta epäolennaisiksi.

Tässä muutamia valittuja sitaatteja kirjasta:

• Harmillista, että yksilön käsitys omasta vastuusta ei ole kehittynyt viestintäympäristön mukan
• Puoluepoliittinen kiihkeys on osa kansanvaltaa, mutta sarjatuli sanoilla, kaiken kommentointi ja valehtelua lähestyvä liioittelu syövät poliitikon vaikutusvaltaa ja uskottavuutta (Esimerkkinä poliittiseen ylikuntoon ajautumisesta hän mainitsi osuvasti vihreiden Ville Niinistön) 
• Provosointi on tallonut alleen rauhallista pohdiskelua. Tähän aikaan kuuluva itsevarma esiintyminen ja avoimuus tiedolle, joka vahvistaa omia mielipiteitä, ei kyseenalaista niitä 
• Median pelastaa vain media: Lyhyet jutut verkkoon, klikkausjournalismi ja nopeuskilpailu ovat median vastauksia keskittymiskyvyttömien kuluttajien vaatimuksiin 
• Suomi on tilanteessa, jossa itsestäänselvyyksiä pitää sanoa ääneen niiden, joiden puhetta vielä kuunnellaan.

Poliittiseen järjestelmäämme Jutila esittää muutamia mielenkiintoisia avauksia otsakkeilla Kaikki puolueet vastuuseen ja Kansanedustajasta vaikuttajaksi. Puoluetuen uudistus lisäämällä siihen demokratiaa ja yhteistyötä lisääviä elementtejä oli myös mielenkiitoinen.

Vastuullisuutta voimme kehittää, vaikka pohtimalla seuraavia kysymyksiä:

•  Mitä yhteiskunta on meidän jokaisen eteen jo tehnyt?
•  Tuottaako oma työ vähintään sen, mitä se työnantajalle maksaa?

Olkaamme siis kaikki eliittiä, koska Suomen ongelmat eivät poistu ilman ryhdistäytymistämme.

Omat kolme taikasanaa Jutilan hengessä ovat: faktat, kunnioitus ja ratkaisukeskeisyys.

Suomen paras poliitikko?

Politiikkaan lähdetään monenlaisin perustein. Vahva sosiaalisuus ja itsensä näkyväksi tekeminen kuuluvat niihin. Mutta joukosta löytyy myös niitä, joiden pyrkimykset ovat moraalisesti kestäviä ja hyvää tarkoittavia.

Haaveilen suomalaisesta Suomen paras poliitikko -portaalista tai vastaavasta. Sinne voivat kansalaiset ilmoittaa havaintojaan politiikan toimijoista. Havainnot pitää pystyä luotettavasta perustelemaan. 

Osa havainnoista antaa miinuspisteitä ja osa pluspisteitä. Kumuloituvien plussien ja miinusten erotus kertoo sitten poliitikon laadun.

Miinuspisteen sai aina suorasta valehtelusta. 

Samoin miinuspisteen saa tuuliviirilausunnosta. Jos nyt olet eri mieltä kuin aiemmin sen takia, että puolueesi on nyt oppositiossa tai päinvastoin, on kyse tuuliviirilausunnosta. Samoin mielipiteen vaihtaminen pelkästään poliittisten suhdanteiden mukaan, äänestäjien mielistelemiseksi on tuuliviirilausunto.

Miinuksen saa myös äänestäjää tyhmentävästä lausunnosta, joka on tarkoitushakuisesti asiaa yksinkertaistava ja oleellisia faktoja pois jättävä. Tätä kutsutaan myös populismiksi.

Plussan saa aina perustelemalla väitteensä monipuolisesti faktojen pohjalta. Tämä osoittaa poliitikon perehtyneisyyttä ja asiantuntemusta.  Faktojen pitää perustua selkeisiin tieteelliset kriteerit täyttäviin lähteisiin. Faktat on pystyttävä erottelemaan tulkinnoista.

Plussaa saa avoimesti esiin tuoduista moraalisesti kestävistä henkilökohtaisista arvoista jaa niiden johdonmukaisesta noudattamisesta työssään.

Plussaa saa myös kehumalla toisen puolueen poliitikon puhetta. Puhetta ei tee hyväksi tai huonoksi sanojan tausta, vaan sen sisältö.

Vain teot ratkaisevat. Mitä enemmän toimii laadukkaasti, sitä enemmän on mahdollisuus saada plussia. Tekemättä mitään saa nollan. Negatiiviset pisteet ovat merkki epärehellisestä ja kestämättömästä toiminnasta.

Mikä ajatushautomo tai laatumedia ottaisi tästä tehtävän hoitaakseen? Hieno tehtävä rakentaa entistä parempaa Suomea.