lauantai 21. huhtikuuta 2018

Liike Nyt - Vaasan yhteiskoulun riippumattomat antaa tukensa


Vaasan yhteiskoulun riippumattomat perustettiin vuonna 1974 vaihtoehdoksi silloiselle överiksi menneelle puoluepolitisoituneelle ja tunkkaiselle menolle. Tekemisen meininki, oman järjen käyttö ja reiluus olivat riippumattomien kantavia periaatteita. Menestys kouluneuvostovaaleissa oli melkoinen, mutta sen jälkeen liike laitettiin naftaliiniin odottamaan sopivaa hetkeä yhteiskunnalliselle uudelleenheräämiselle.

Liike Nyt voi olla se uusi pilkahdus ja uudelleenheräämisen syy.

Suomesta on vuosikymmenten saatossa kehittynyt menestyvä hyvinvointiyhteiskunta. Paljon parempi kuin useimmat maailman valtioista.

Maamme on vähiten korruptoituneita, jos ei lasketa mukaan laajaa rakenteellista korruptiota. Täällä sovitaan asioista neuvotellen. Tosin monissa pöydissä kuitenkin istuvat mennyttä maailmaa edustavat omista läänityksistään ja eduistaan kiinni pitävät työmarkkinajärjestöt. Ne eivät parlamentaarisesta demokratiasta pahemmin piittaa. Politiikassa eivät pääsääntöisesti viihdy yhteiskunnallisia asioita ymmärtävät, ratkaisukeskeiset tyypit. Sitäkin enemmän siellä viihtyvät sosiaalisesti addiktoituneet,
itseään esillä pitävät henkilöt.

Lupaamme antaa varauksettoman tuen Liikkeelle, kun sen ohjelmasta löytyvät seuraavat tavoitteet:



Tuodaan yhteiskunnallinen johtaminen ja päätöksenteko tälle vuosituhannelle, avainsanoina ratkaisukeskeisyys ja osallistuminen

Rakennetaan uutta avointa ja entistä inhimillisempää yhteiskuntaa parlamentaarisen demokratian ja vallan kolmijako-opin periaatteet muistaen

Rakennetaan myötätuntoista ja reilua yhteiskuntaa, jossa pidämme huolta toisistamme 

Tuetaan moniarvoisuutta, ihmisten kunnioittavaa kohtaamista ja puhkotaan syntyneitä kuplia

Tuetaan ihmisiä ottamaan vastuuta elämästään ja ympäristöstään

Tuetaan aktiivisuutta ja yrittäjyysasennetta yhteiskunnallisena voimana

Puretaan kangistava byrokratia ja korruptoituneet rakenteet

Perustetaan toiminta faktoihin ja paljastetaan armotta hihhulointi ja valheet

Tehdään liikkeestä tinkimättömästi yhteistä etua ajava, omaa etua ajavat egoistit älkööt vaivautuko
Tehdään tästä vastustamattomasti kasvava liike, jolle liike hyvien asioiden puolesta on itseisarvo

Juha Koskinen

torstai 21. joulukuuta 2017

Digitalisaation jälkeinen aika



Omalla kohdalla digitaalinen vallankumous alkoi vuonna 1977 kun sain Texas Instrumentsin tieteellisen taskulaskimen. Siihen syötettiin muoviliuskoja, jotka sisälsivät jonkin matemaattisen toiminnan. Niissä luki Solid State Software. Meni kauan ennen kuin tajusin mitä tarkoittaa pehmeä tavara.

Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella aloitin työni teollisuusautomaation parissa. Silloin tehtaissa tulivat käyttöön ensimmäisen sukupolven digitaaliset automaatiojärjestelmät, väylät, valvomot ja robotit. Myös keinoälystä puhuttiin. Se oli tosin jo vanhaa kamaa ja kehittynyt tieteenalaksi tietokoneiden kehittymisen myötä 1950-luvulla.

Vuonna 2017 digitalisaatio, robotisaatio ja keinoäly ovat edelleen kuumia teemoja. Ne ovat tulleet tehtaiden sisältä jokaisen työhön ja elämään. Verrattuna 1980-lukuun niiden hyödyntämisen mittakaava on gigalomaanisesti kasvanut, vaikka jotain tuttuakin asiassa on.

Tie tästä eteenpäin näyttää selvältä. Kaikki mahdollinen digitalisoituu. Miljoonien rutiinityötä tekevien työpaikat ovat jo aikoja sitten menneet. Seuraavaksi vaarassa on myös suuri osa asiantuntijatyöstä.
 
Mikä on roolimme digitalisaation jälkeisenä aikana?

Tyhmyys lisääntyy verkossa

Tällä hetkellä kaikki menee verkkoon älypuhelinten johtamana. Viestimme verkossa, seurustelemme verkossa, tsekkaamme asioita verkossa, opimme verkossa ja olemme ilkeitä kuplamme ulkopuolisille verkossa. Älypuhelimet ovat ottaneet hallintaansa monien elämän. Seurauksena keskittymiskyvyn menettäminen ja elämän ajallinen pirstaloituminen. 

Rajaton informaatio tyhmentää meitä samalla kun kuvittelemme viisastuvamme. Psykologit Dunning ja Kruger keksivät nimeään kantavan vaikutuksen vuosituhannen vaihteen alla. Sen mukaan mitä tyhmempi olet, sitä itsevarmempi olet siitä, että ettet oikeastaan ole tyhmä. Tr--p.

Mitä tästä seuraa?

Matrix-elokuvissa ihmiskunta oli jo hävinnyt koneille. Todellisessa maailmassa ihmiset tuottivat keinokohduissa jonkinlaista energiaa koneille, jos oikein muistan. Monet tieteiselokuvat kertovat ajasta, jolloin ihmiskunta on jo tuhonnut itsensä tai taantunut barbariaan. Nykyään yhtenä suurimmista globaaleista riskeistä pidetään keinoälyn vallankaappausta.

Tyhmyyden kierre ja ilkeyden kasvu on pysäytettävä

Mahdollisuutemme selvitä digitalisaation jälkeisessä maailmassa on laittaa kaikki energiamme sivistykseen ja jatkuvaan oppimiseen. Lisäksi meidän pitää ruveta olemaan toisillemme entistä kiltimpiä oppimalla myötätuntoisuutta ja toistemme avointa ja vilpitöntä kohtaamista.

Niillä pärjäämme maailmassa jotenkuten, vaikka koneet olisivat vallan jo ottaneet. Jotta niin ei kuitenkaan kävisi kannattaa jatkuva oppiminen ja myötätuntoinen kohtaaminen ottaa yhteiseksi asiaksi jo nyt.