Luin elämäni ensimmäisen Paolo Coelhon kirjan Accran kirjoitukset.
Coelho on suosittu ja ajattelin että kirjansa voisi olla hyvä. Takakannessa luvattiin ”Coelho johdattaa lukijan pohtimaan keitä olemme, mitä pelkäämme ja mitä tulevaisuudelta haluamme ...”.
Lupaukset eivät täyttyneet. Kirja oli huono.
Coelhon ajattelu on suurelta osin epäselvää, uskonnollista mömmöä, muka hienoa.
Kuinka moni mahtaa häntä lukiessaan ajatelleen tekstin olevan jotenkin fiksua mutta ei kovin ymmärrettävää?
Coelho rakastaa mysteereitä.
”Sillä hetkellä löydämme lohtua niin kutsutusta viisaudesta, ajatuksista joita ovat niputtaneet yhteen sellaisen ihmiset, jotka yrittävät selittää maailmaa sen sijaan että kunnioittaisivat elämän mysteeriä ...” (s. 58).
”Vähitelleen he huomaavat, että heidän teoillaan on jokin mystinen tarkoitus jota ihmismieli ei voi käsittää. He painavat päänsä osoittaakseen kunnioitusta mysteerille ja rukoilevat, etteivät eksyisi tieltä jota he eivät tunne, mutta jota he kulkevat eteenpäin, koska heidän sydämessään roihuaa innostuksen palo.” (s. 64).
”Elämä ja aika ovat antaneet ninulle monta loogista selitystä kaikelle, mutta minun sieluani ruokkivat mysteerit. Minä tarvitsen mysteeriä, minun on saatava tulkita ukkosen jylinä raivoisan jumalan ääneksi, vaikka monet täällä pitävät sellaista ajattelua harhaoppisena.”
(s. 80).
Ensimmäinen sitaatti mitätöi tiedon ja tieteen merkityksen. Toisessa sitaatissa ei ole selvästi mitään järkeä. Kolmas sanoo, että vaikka tietoa olisi ei siitä välitetä vaan kaivataan mysteereitä.
Jos et ymmärrä Coelhoa, ei kyse ole ymmärryksesi alhaisesta tasosta.
Ensimmäinen Coelhoni ei houkuttele lukemaan enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti