keskiviikko 5. elokuuta 2015

Monipuolinen ja kestävä luontosuhde auttaa elämässä


Meistä jokainen on luontoihminen. Olemme olemassa, koska esi-isämme ovat vuosimiljoonien kuluessa katkeamattomana ketjuna selvinneet elossa lisääntymiseensä saakka. He ovat osanneet hyödyntää luontoa - metsästää, kalastaa, viljellä, kasvattaa karjaa, kerätä marjoja, sieniä, kasviksia, yrttejä …

Luonnosta vieraantuminen on jatkunut jo pitkään. Todelliset luontoihmiset ovat jääneet pieneksi vähemmistöksi.

Välillä tuntuu, että suurinta suuta luontoon liittyen pitävät ne, joilla on vähiten asiasta kokemusta saati kompetenssia. Ehkä hyvää tarkoittaen saadaan pahaa aikaan.

Monet läheisen luontosuhteen omistavat ihmiset ovat huolestuneita mahdollisuudestaan monipuolisen ja kestävän luontosuhteensa vaalimiseen.

Esimerkkinä metsästäjät, joita on Suomessa noin 300 000. Se ei ole paljoa koko väestöön nähden. Torjuva suhtautuminen metsästykseen kertoo luontosuhteen puutteesta tai kapea-alaisuudesta. Metsästäjien joukosta löytyvät meistä ne, jotka vielä aidosti osaavat vielä luonnosta nauttia ja kestävällä tavalla luonnon satoa korjata. Arvostan niitä ei metsästäjiä, jotka ovat tämän oivaltaneet ja saavat ainoat harvalukuiset liharuokansa riistasta.

Tarvitsemme avointa ja arvostavaa dialogia eri ryhmien välillä. Ilman ymmärrystä siitä, mistä me kaikki tulemme, se on kuitenkin vaikeaa.


Itse aloitin jo nuorena, mutta koskaan ei ole myöhäistä.


Jäämeren raikkaus tekee hyvää mielelle.


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mistä SuomiAreena puhuu?


Suomi Areenan 2015 mammuttimaisessa ohjelmassa on yli 150 numeroitua tilaisuutta ja puolen tunnin torivartteja ohjelmasta on lisäksi ainakin viisikymmentä. Puhetta riittää. Mutta mistä puhutaan? Yritin selvittää.

SuomiAreenan kotivisujen mukaan tämän vuoden teemoina ovat kulttuuri ja opetus.

Kulttuuria käsitellään noin viidessätoista tapahtumassa ja opetusta niin ikään viidessätoista tapahtumassa. Ne edustavat kahtakymmentä prosenttia kokonaisuudesta – loput 80 prosenttia käsittelee jotain muuta.

Selkeästi politiikkaa käsitteleviä tilaisuuksia on noin viisikymmentä. Poliittista keskustelua kai alun perin lähdettiin tapahtumalla rikastuttamaan. Siinä on onnistuttu.

Kansalais- ja työmarkkinajärjestöt ovat mukana ainakin 40 tapahtumalla. Oikeastaan tämä ei yllätä, vaan kertoo kolmannen sektorin ja edunvalvojien mahtimaasta.

Kymmenen tapahtumaa käsittelee yritystoimintaa tai ainakin yritystoiminnan kannalta relevantteja teemoja.

Hajateemoina bongasin ihmistä (2), uskontoa (2), Poria (4), ympäristöä (1), työelämää (2), tiedettä (1), johtamista (2) ja onnistumista (2) käsitteleviä keskusteluita.

Vuonna 2016 pääteemat ovat suomalainen työ ja kansalaisjärjestötoiminta.

Kansalaisjärjestöjä tuskin tarvitsee ensi vuonnakaan mukaan hirveästi houkutella, koska ovat jo nyt vahvasti edustettuna.

Suomi on tällä hetkellä paikalleen jämähtänyt. Olemassa olevaa on puolustamassa sakea joukko
edunvalvojia.

Nyt tarvitaan laaja-alaista keskustelua yhteiskunnan uudistamiseksi. Julkisen sektorin nykyinen rooli, tehtävät ja toimintatavat on kyseenalaistettava. Sama koskee kolmatta sektoria, josta on kehittynyt maahamme laillistettu harmaan talouden vyöhyke.

Tarvitsemme lisää suomalaisen kakun leipojia. Jakajia meillä jo löytyy.

Keskustelijoiksi tarvitsemme niitä, joilla on kokemusta tai ainakin näkemystä kakun leipomisesta. Arjen tekijöitä, yrittäjiä, nuoria, uudistajia, asiantuntijoita, duunareita, innovaattoreita – ei niinkään hyvin puhuvaa eliittiä.

Näkymä Suomenlinnan Länsi-Mustasaaresta

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sisäinen motivaatio on innostuneen oppimisen edellytys


Professorit Richard Ryan ja Edward Deci ovat kehittäneet tunnustetun motivaatiopsykologiaan liittyvän itseohjautuvuusteorian.

Sen keskeinen sisältö on, että sisäisesti motivoituminen kannattaa. Sisäisesti motivoitunut tekee asioita oman itsensä takia. Oman elämän hyvinvointi seuraa sisäistä motivaatiota ja saavutuksia.

Sisäisen motivaation lähteitä Ryan ja Deci luettelevat kolme.

Vapauden kokemus eli autonomisuus tarkoittaa, että elämäänsä voi vaikuttaa omilla teoillaan. Tämä on sukua oman elämänsä yrittäjyydelle, ollaan aktiivisia toimijoita eli subjekteja eikä passiivisia toiminnan kohteita eli objekteja.

Toiseksi tärkeää on osaamisen kokemus, joka syntyy tarpeeksi haastavia asioita tehtäessä.
Ne pitävät otteessaan, ovat kiinnostavia ja tuottavat flow:ta. Tuloksellisuus luo merkityksellisyyttä.

Ihminen on erityisen sosiaalinen laji. Merkitykselliset yhteydet toisiin ihmisiin ovat kolmas sisäisen motivaation lähde.

Ulkoisen motivaatio johtaa päinvastaiseen lopputulokseen. Jos toimit ainoastaan ulkoisten palkkioiden - kuten raha ja maine - ohjaamana, petyt jossain vaiheessa väistämättä. Pahoinvointisi lisääntyy.

Koululaitoksemme on perinteisesti korostanut ulkoista motivaatiota. Oppilaiden vertailu, arvosanat, jäykät oppimismenetelmät ja ulkoa oppiminen edustavat tätä. Joillekin meistä koulusta on jäänyt jopa painajaismaisia kokemuksia. Toisaalta hyvät ja innostavat opettajat säilyvät muistoissamme ikämme.

Oppimisesta innostunut toimii pitkäjänteisesti, määrätietoisesti ja tekemisestään nauttien.
Innostus tuo elämään uutta virtaa ja energiaa. Nämä ajatukset ohjaavat meitä Ajantiedolla päivittäisessä työssämme.

Saamamme asiakaspalaute kertoo, että olemme käytännön työssä kyenneet tuottamaan sisäisen motivaation kokemuksia.

Vapauden kokemus
  • aina hyvä fiilis
  • rajoittamaton 12 kk koulutusetu innostaa kehittämään ammatillista osaamista
  • rento ja keskusteleva ilmapiiri
Osaamisen kokemus
  • täsmätietoa napakasti paketoituna
  • erinomaisia esiintyjiä
  • edistyksellinen koulutustarjonta
Yhteenkuuluvuuden kokemus
  • inhimillinen perheyrityksen tuntu
  • kuin tulisi kotiinsa
  • miellyttävä ilmapiiri
  • yhdessä oppiminen: AVEC tarjouksemme
  • hyvä meininki!
Seuraavia en ruvennut enää luokittelemaan:
  • ylisanoja ei voi olla liikaa, kun te olette kyseessä
  • tämä on edullisin ja helpoin tapa hankkia koulutusta
  • mahtavat tilat Helsingin ytimessä.
Haaveemme on nähdä yhä enemmän oppimisesta innostuneita!



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kiusaamista kaksoisviesteillä



Totuudella ei ole X:lle merkitystä. X:n ihailuntarpeelle ei ole rajoja, joten X kaunistelee tekojansa ja parantelee saavutuksiansa.

Näyttely on X:n tapa saada tahto läpi ja manipuloida muut uskomaan ja puolustamaan X:ää.  

X on itsekeskeinen sekä huomionkipeä, haluaa hallita ja saada jatkuvaa ihailua sekä rikkautta ja valtaa kaikin mahdollisin tavoin ja muodoin.

X on kateellinen, mahtipontinen, kilpaileva ja käyttää suvereenisti toisia hyväkseen.

X:n on oltava aina kaikessa paras ja varmistuttava siitä, että toiset kunnioittavat ja arvostavat X:ää yhtä paljon kuin X itse. X synkistyy heti, jos kokee, ettei X:ää arvosteta riittävästi.

Vallanhalu saa X:n manipuloimaan uhriaan ja tyypillinen keino X:lle on antaa kaksoisviestejä, jolloin uhrille ei jää minkäänlaista keinoa puolustautua.

Kaksoisviestillä tarkoitetaan sitä, että X moittii uhria jostakin asiasta, ja vaikka uhri tekisi päinvastoin korjatakseen tilanteen, X löytää aina siitäkin lisää valittamisen aihetta.

Mikä on X? Vinkki: ylläolevat ovat lainauksia X:ää käsittelevältä sivustolta.


Aikanaan tämän esimerkin maata hallitsi yksinvaltainen ja ankara kuningas. Jos sanoi olevansa kuninkaan kannattaja, menetti päänsä. Tällä nimittäin osoitti, että voi olla muitakin kuin kuninkaan kannattajia. Jos kuningasta ei kannattanut pää meni niin ikään.

Analogiaa nykypolitiikasta?

Venäjä haluaa lähettää Suomeen delegaation, jossa on EU:n matkustuskiellossa olevia henkilöitä.
Matkustuskiellot liittyvät Venäjän toimiin Ukrainassa ja ne ovat EU:n yhdessä päättämiä.
Suomi tiedustelee muilta EU-mailta heidän kantojaan Venäjän delegaatioon ja saa joitain kielteisiä kannanottoja.

Vaihtoehto 1: Suomi päättä tästä huolimatta päästää Venäjän haluaman delegaation Helsinkiin.

Seuraus: Venäjä hyödyntää tämän propagandassaan ja iloitsee Suomen myöntyvyydestä ja matkustuskiellon murtamisesta. Venäjällä kansallistunne kohoaa, koska päätös osoittaa heidän olevan oikeassa.

Vaihtoehto 2: Suomi ei päästä maahan pakotelistalla olevia henkilöitä mutta toivottaa muuten delegaation tervetulleeksi.

Seuraus: Venäjä hyödyntää tämän propagandassaan, päättää olla lähettämättä mitään delegaatiota
ja  on tuohtunut Suomelle ”Helsingin hengen” tuhoamisesta. Venäjällä kansallistunne kohoaa, koska päätös osoittaa venäläisiä sorrettavan.

Yyterin rannalla ajatuksilla on tilaa