Selkeä ja innostava kouluttaja

Oppimisen lisäksi hyvä koulutus innostaa ja vie mukanaan. Huono koulutus lähinnä ärsyttää.

Muutama tekijä ratkaisee miten käy. Häiriötön ja miellyttävä ympäristö ovat tärkeitä asioita. Teemallakin voi olla merkitystä. Suurin merkitys on kuitenkin kouluttajalla.

Toinen viime vuonna palkituista Ajantiedon verkoston kouluttajista Sanna Virnes sai mm. seuraavaa palautetta:

”Ihana ihminen, asiantunteva ja ihmisläheinen!” ja ”Ihan mahtava!”

Hän koulutti kolme päivää peräkkäin, kolmelle eri ryhmälle taloushallinnon englantia. Olin paikalla näkemässä kuinka ihmiset noina päivinä leijuivat hyväntuulisina ja oppimastaan innostuneina hieman lattiatason yläpuolella. Arvosanat olivat pelkkiä kymppejä. 

Toisessa ääripäässä olen törmännyt tilanteisiin, joissa yritys rahaa säästääkseen on pistänyt omasta henkilöstöstään hieman osaamattoman ja asiasta innostumattoman kouluttamaan omaa väkeä. Tällöin tehdään moninkertainen ja jopa korjaamaton vahinko. Huono koulutus on tuskaa jo itsessään. Vielä suurempi vahinko synnytetään tappamalla ihmisten oppimishalu ylipäätään.

On asioita, joita kannattaa pyrkiä kouluttamaan omalla väellä. Riittävä asiantuntemus on tällöin oman kouluttajan perusvaatimus. Se ei yksin riitä.

Hyvä asiantuntija on eri asia kuin hyvä kouluttaja. Hyödyllisen ja kiinnostavan koulutuksen perusta luodaan suunnitteluvaiheessa. Koulutuksen toteutus lopulta ratkaisee, mitä asiasta käteen jää.

Ajantiedon uusi Selkeä ja innostava kouluttaja -päivä antaa valmiudet suunnitella ja toteuttaa mieleen jääviä, selkeitä ja innostavia koulutuksia.

Tervetuloa Ajantiedolle pe 10.6 klo 9 – 15.30. Lisätietoja tästä.

Palkittu kouluttajamme vuosimallia 2015, iki-ihana Kaarina Pyydönniemi

Suomen demokratian puolustus on yhteinen asia

Työmarkkinajärjestöt käyttävät valtaa kuin nykypäivän Kekkonen. Enemmän kuin on sopivaa. 

Kekkosen jälkeen Suomen poliittista järjestelmää muutettiin parlamentaarisen demokratian suuntaan. Presidentin valtaoikeuksia rajoitettiin.

Parlamentaariseen demokratiaan kuuluu eduskunnan lainsäädäntövalta. Se on ylintä vallan käyttöä. Lait muodostavat elämämme toimintapuitteet. Ne koskevat meitä kaikkia. Eduskunnan luottamusta nauttivalla hallituksilla on enimmillään neljän vuoden mandaatti saada asioita aikaan.

Yhteiskuntasopimuksen tekemisessä on nyt alkanut viides yritys kahdeksan kuukauden aikana. Jokainen varmaan toivoo ratkaisun nyt vihdoin syntyvän. Demokratian toimivuuden kannalta asia on kuitenkin ongelmallinen. Sopimuksella yritetään saada aikaan se, että hallituksen ja eduskunnan ei
tarvitse tehdä omaa työtään. 

Suomen nykyjärjestelmä on epädemokraattista etujärjestöjen diktatuuria. Hallitus ja eduskunta näyttävät edustavan kansalaisten mielissä ”pakkolakeineen” näennäisvaltaa. Työmarkkinajärjestöt edustavat todellista valtaa. Tätäkö todella haluamme? Missä ovat demokratian puolustajat?

Ongelma on periaatteellinen ja käytännöllinen. Valtaosa suomalaisista haluaa jatkossakin pitää kiinni demokraattisen oikeusvaltion periaatteista. Etujärjestöjen tehtävä on ajaa jäsenistönsä etuja. Ne eivät ole välttämättä yhteneviä kansallisten intressien kanssa. Tosin pitkällä aikavälillä nämä saattavat olla yllättävän samansuuntaisiakin.

Etujärjestöt vetoavat mielellään sopimusvapauteen. Sopiminen edellyttää valtuutusta sopia asioista. Kansalaisilla on sopimusvapaus. Yhteisöilläkin on moneen asiaan sopimusvapaus. Työmarkkinoilla
tilanne on kuitenkin toinen. Siellä vallitsee sopimusdiktatuuri. Yrityksillä ja työntekijöillä ei ole sopimusvapautta. Yrittäjillä ei ole sopimusvapautta. 

Otetaan suomalaisen demokratian voimistaminen yhteiseksi asiaksi. Kannustetaan kulloistakin hallitusta ja eduskuntaa rohkeuteen tehdä heille kuuluva työ, saada aikaan päätöksiä ja lakeja maamme yhteiseksi hyväksi. Historia on monesti osoittanut, että vaikeiden päätösten tekijää arvostetaan. Niitä ei pidä pelätä. Pelätään mieluummin päättämättömyyttä. 

Eduskunta paketissa

Smartshiftaus ja kestävä työ – on aika ajatella asiat uusiksi

Antti Kasvio esittää 2014 ilmestyneessä (Gaudeamus) kirjassaan ”Kestävä työ ja hyvä elämä” neljä näkökulmaa työn kestävään kehitykseen. 

Taloudellinen kestävyys edellyttää työpaikkojen kannattavuutta ja kilpailukykyä. Työn on tarjottava riittävä toimeentulo. Inhimillinen kestävyys tarkoittaa, että ihmisten on voitava tehdä työtä mielekkäästi läpi koko aktiivisen työikänsä. Sosiaalinen kestävyys lähtee siitä, että kenenkään työmahdollisuuksia ei saa luoda toisten kustannuksella. Kaikkien on voitava kokea panostensa ja palkintojensa suhde oikeudenmukaiseksi. Ekologinen kestävyys on sitä, että mikään työ ei saa johtaa luonnonympäristön tuhoutumiseen. Se on säilytettävä seuraaville sukupolville.

Kaikki neljä ovat hyviä ja kannatettavia näkökulmia - suuria ja globaaleja asioita.

Muutoksiin voi suhtautua eri tavoin. Tasa-arvoistuvan yhteiskunnan hiljainen vallankumous blogissani (Ajattele itse 17.1.2016) pohdin sitä, miksi ylhäältä alas ohjaus on entistä ongelmallisempaa ja ei useimmiten toimi ollenkaan. Perinteisiin auktoriteetteihin ei enää uskota. Oma tuttu lähipiiristä voi sellainen todennäköisemmin olla kuin pääministeri. Myös vallankäytön legitimiteetti kyseenalaistetaan. Esimerkiksi tuntemani lainkuuliaiset yrittäjät eivät ole antaneet työmarkkinajärjestöille mandaattia sopia puolestaan työsuhdeasioista. 

Onnistuneet muutokset edellyttävät rakentavaa monenkeskistä vuorovaikutusta. Muutokset lähtevät liikkeelle yksittäisistä ihmisistä ja yhteisöistä. Se on oikeastaan erittäin hyvä. Meistä jokainen voi olla jonkun merkittävän asian alullepanija.

Työn fiksuistaminen eli smartshiftaus on muutos, jonka alullepanija voi olla kuka tahansa meistä.

Suomalaisen Työn liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala totesi seuraavaa (26.1.2016):

Suomalaisen työelämän uudistumisessa on tärkeää sitouttaa työyhteisöt mahdollisimman laajasti mukaan toimintojen kehittämiseen. Suomessa edelläkävijöitä ovat monet asiantuntijayritykset, joissa työntekijät pääsevät vaikuttamaan laaja-alaisesti yrityksen valintoihin ja kehitykseen. Monissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että pitkällä tähtäimellä menestyvät yritykset luovat yhdessä sidosryhmiensä kanssa arvoa investoiden uuteen. Työntekijöiden osallistaminen yrityksen kehitykseen lisää tutkitusti sekä tuottavuutta että työhyvinvointia. Vastakkainasettelun sijaan työpaikoilla olisi tärkeää rakentaa luottamusta ja miettiä yhdessä, mistä tuleva menestys löytyy ja miten sitä kohti pyritään.

Alussa jo siteerattu Antti Kasvio tuo esille kritiikkiä vallitsevaa työelämämallia kohtaan ja toteaa, ettei maamme nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen ja vallitsevan työelämäkeskustelun perusteella aktiivisesti tavoittele edelläkävijän roolia kestävämmän sivilisaation tai kestävämmän työn kehittämisessä.

Molemmat sanovat viisaita asioita. Molemmista kuitenkin henkii jotain perin vanhahtavaa. 

”On tärkeää sitouttaa työyhteisöt mahdollisimman laajasti mukaan toimintojen kehittämiseen”, siis kuka sitouttaa ketä. Ihan kuin tarvittaisiin joku siellä ”ylhäällä”, joka sitouttaa.

”Maamme ei nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen ja vallitsevan työelämäkeskustelun perusteella aktiivisesti tavoittele edelläkävijän roolia kestävämmän sivilisaation tai kestävämmän työn kehittämisessä”, siis kuka on maamme. En tunne sellaista toimijaa.

Pieni liikunnallinen hetki tekee hyvää (Kuva: Pekka Mäkinen)