Pienenä oli pelottavaa nukkua mummolassa sängyssä, jonka yläpuolinen ikkuna oli kohden pimeää metsää. Enää en pelkää pimeää. En pelkää montaa muutakaan asiaa.
Pelottavimpia tuntemiani asioita on kiihkomielinen uskonnollisuus. Uskonnoille yhteinen piirre on alistuminen jollekin auktoriteetille, jonka oikeellisuutta ja oikeutusta ei kyseenalaisteta. Uskontomaisia piirteitä on myös erilaisissa joukkohysteriatilanteissa.
Uskonnot pitävät itseään totuuden lähteinä. Uskovaiset ajattelevat moraalilla olevan uskonnollinen pohja. Erilaisten uskonnollisten kirjoitusten sanotaan olevan peräisin jumalasta ja siten erehtymättömiä.
Minulle uskonnot edustavat pimeyttä, vaikka joillakin on lempeät kasvot.
Minulle valoa edustaa käsitys ihmisestä sosiaalisena, empatiaan kykenevänä ja hyväntahtoisena toimijana. Valoa edustaa niin ikään aito pyrkimys ymmärtää maailmaa, luontoa ja toisiamme. Ymmärrys karttuu tutkimalla, havannoimalla ja ajattelemalla. Totuudet ovat kulloinkin parhaita työhypoteeseja asiasta ja korvautuvat paremmilla tiedon karttuessa. Valistuksen aate on ollut perusta nykyiselle tieteelle.
Miten fundamentaali uskonnollisuus ja avoin parempaa huomista tiedon ja inhimillisyyden varaan rakentava maailmankuva sopivat yhteen? Eivät mitenkään ja se pelottaa minua. Pelko ei kuitenkaan saa jähmettää vaan sen pitää innostaa työhön hyvän puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti