Vaikeina aikoina säästetään kaikessa. Yritysten on pakko sopeuttaa kulurakenteensa vallitsevaan todellisuuteen. Tällöin helposti unohtuu, että tulevaa menestystä voi lopulta rakentaa vain henkilöstön osaamisen ja järkevän toiminnan varaan.
Tutkimus ja kehitystoimintaan käytetään Suomessa reilut 2 % bruttokansantuotteesta.
Yritykset ovat tottuneita budjetoimaan T&K-toimintaan tilanteensa ja toimialansa mukaisesti prosenteista kymmeniin prosentteihin liikevaihdosta.
Uudet tuotteet eivät auta, mikäli toiminnan laatu on huonoa ja osaaminen riittämätöntä.
Toiminnan ja osaamisen kehittämiseen tulee varata vuosittain vähintään saman verran rahaa kuin tuotekehitykseen. Monesti enemmän.
Koulutus ja kehittäminen ovat aina investointeja tulevaisuuteen.
Suuret yritykset ovat lakkauttaneet sisäisiä kehittämisyksiköitään. Työtä tehdään oman toimen ohella. Kehittämisen vaikuttavuus lähenee tällöin nollaa. Vaihtoehtokustannusten tarkastelussa asiat ovat vielä huonommin: tehoton kehittämistyö on pois varsinaisesta työstä, joka tällöin kärsii. Kehittämistyöhön pitää pystyä keskittymään. Sirpaleisissa työnkuvissa aika kuluu henkiseen asetteluaikaan. Kehittäminen on omaa ammattitaitoa vaativaa työtä. Mahtaako kaikilla oto-kehittäjillä tätä taitoa ja kokemusta olla?
Strategiat ilman kehittämistä jäävät toiveajatteluksi. Toiminnan kehittäminen ilman osaamisen kehittämistä on tehotonta. Henkilöstön kouluttaminen tulee siis kytkeä strategiaan ja toiminnan kehittämiseen.
Kokemus on osoittanut 20 – 30 – 50 –säännön usein pätevän. Puolet henkilöstön työajasta menee turhaan tekemiseen, 20 % organsiaation ydintehtäviin ja loput näitä tukevaan toimintaan. Viimevuosien kehitys, mm. sähköpostitulva ja tehottomat työtavat ovat tilannetta entisestään heikentäneet.
Toisaalta asiassa piilee valtava parantamispotentiaali. Tartutaan siihen.
Julkaistu myös Talouselämän Tebatti-kirjoituksena 23.8.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti