Ei käy kateeksi poliitikkoja. SDP:n gallupkannatus on laskenut ennätyksellisen alas.
Jutta Urpilainen on vuoden varrella luvannut tehdä vielä enemmän, pystyvänsä parempaan.
Hän on luvannut rytminvaihdoksen ja kierrättänyt ministereitä. Nyrkit on luvattu laittaa syvälle saveen.
Tulin aikanaan kriisiytyneen suuren projektin johtoon. Uuden esimieheni alkuevästykset olivat, että tehdään entistä enemmän työtä viikonloput mukaan lukien ja perutaan lomia. En häntä totellut. Ajattelin, että alussa on pakko luoda tilanteesta mahdollisimman realistinen kuva, jonka pohjalta sitten tehdään päätöksiä. Jututin vapaamuotoisesti suuren joukon projektin avainhenkilöitä. Saksalaiset olivat positiivisesti yllättyneitä. Keskustelujen pohjalta ymmärsin tilanteen ja samalla olin saanut rakennettua luottamusta ihmisiin. Olin osoittanut arvostavani heitä ja heidän kokemuksiaan.
Kun kriisi on päällä, ei kannata panikoida vaan rauhoittua ja miettiä missä mennään ja mitä tehdään. Kriisin hoito edellyttään oikean suuntaisia ja määrätietoisia toimia. Nopeutta myös. Tosiasiat on pystyttävä kohtaamaan. Hosua ei saa. Ihmiset on saatava mukaan työhön koko tarmollaan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.
Urpilaisen lisäksi tuumauksen paikka on muillakin hallituspuolueilla. Miksei myös oppositiolla ja työmarkkinaosapuolilla. Kuka kaivaa esiin yhteisen tahtotilan tehdä oikeita ja riittävän vaikuttavia asioita Suomessa? Päämäärät lienevät selviä: hyvä Suomi elää, yrittää. Suomi, jossa lähimmäisistä pidetään huolta.
Keinovalikoimaan pitää kuulua yritysten toimintaedellytysten merkittävä parantaminen, koko suomalaisen yrittäjyyspotentiaalin hyödyntäminen, uusien aitojen yritystyöpaikkojen luominen, tehottomien rakenteiden purkaminen, julkisen sektorin kokonaisuudistus ... maltillinen työmarkkinaratkaisu tuntuu tässä tilanteessa itsestään selvyydeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti