On helppoa sympatiseerata nuoren suomalaisen meribiologinaisen tilannetta. Greenpeace on jälleen onnistunut saamaan itselleen maksimaalisen määrän julkisuutta. Tiedotusvälineet juoksevat mukana.
Ympäristönsuojelu on globaalisti tärkeä asia.
Mielikuvani Greenpeace-järjestöstä on kuitenkin ylimielinen, aina oikeassa oleva yhden totuuden kannattaja. Missä yhteyksissä olemme törmänneet heihin avoimen dialogin merkeissä?
Mikä erottaa greenpeace-tyyppisen porukan fundamentaaliterroristeista? Yhteistä heille on ehdoton suhtautuminen omaan totuuteen. Fundamentalisti on valmis surmaamaan itsensä asiansa puolesta. Greenpeacen aktivistit eivät vastaavaa tee. Uhrautumisvalmiutta kuitenkin löytyy. Näyttäviä fyysiseen toimintaan perustuvia tempauksia järjestetään. Miten eroavat uutiskuvat öljynporauslautassa roikkuvista aktivisteista terroristijärjestön aiheuttamaa tuhoa kuvaaviin uutiskuviin. Ne molemmat vaikuttavat meihin voimakkaasti, synnyttävät tunteita. Varsinainen ero ovat kuolleet.
Väkivaltaa käyttävät fundamentalistit on helppo tuomita. Heidän käytöksensä on meistä käsittämätöntä. Sympatia kohdistuu uhreihin.
Greenpeace-henkiset pyrkivät kohdistamaan sympatian aktivisteihinsa. Heidän kohtaloaan Barentsin-meren tempauksessa on helppo surkutella. Missä on keskustelu itse asiasta. Mitä hyötyjä ja riskejä arktisten alueiden öljynporaukseen sisältyy. Miten riskejä voidaan minimoida.
Kuvan avulla voi pohtia erilaisten toimijoiden suhdetta yhteen totuuteen ja väkivaltaan. Mihin itsesi sijoitat? Mihin sijoitat Greenpeacen? Vasemmalle, mutta kuinka alas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti