Pääsiäisenä pääsin jälleen kerran toteuttamaan unelmaani. Puhtaita hankia, tuntureiden avaruutta, mieltä puhdistavaa pakkasta ja aurinkoa. Riekkoja. Kirpeä yöpakkanen kasvoilla lämpöisessä makuupussissa maaten ja rakas ihminen vierellä.
Luonto on minut monesti auttanut pahojen paikkojen yli. Muistot antavat ajatukselle mahdollisuuden lentää paikasta toiseen.
Olen ikäni nauttinut luonnosta. Kulkemisesta, kasvien ja eläinten tarkkailusta, marjastuksesta, sienestyksestä, kalastuksesta ja aikuisella iällä myös metsästyksestä. Sen hienoin muoto on talvinen riekon pyynti jäljittämällä. Siinä pääsee liikkumaan, havainnoimaan luontoa kaikilla asteilla ja menettämään oman ajantajunsa.
Kaupunkiajattelu on sanoilla ajattelua. Käy puhetta itsensä kanssa. Asioilla on nimiä: ihmisiä, työasoita, tekemisiä, aikatauluja, tekemättömiä töitä, suunnitelmia.
Ahkiota umpihangessa vetäessä ei ajattele sanoilla. On samaa puuta luonnon kanssa. Havainnoi asioita ympärillään niitä miettimättä, kuitenkin kaiken aistien. Lähemmäksi villin eläimen todellisuutta ei pääse.
Aivot toimivat syvällä tasolla. Tietoisuus on yhtä ympäristön kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti