Tabletti joogatunnilla

On se niin vaikeaa saada itsensä rauhoittumaan mind fullness harjoituksessa ja joogassa, valitteli radion toimittaja alan valmentajalle tai oliko ehkä coach. Toimittaja saa kyllä mielensä lepuutettua kunnon juoksulenkillä ja samalla kunto kasvaa. Mutta sitä ei taideta laskea, kun ei osaa rahoittua tai olla läsnä oikeilla keinoilla.

Luin aikanaan mainion Suomalainen Zen Opas –nimisen kirjan. Suomalaista Zenin harjoittamista kirjoittajan mukaan on vaikka saunominen tai metsässä kulkeminen. Aika tuttuja juttuja.

Väitän erilaisten keskittymis, läsnäolo- ja rentoutumistekniikoiden olevan syvästi kulttuuri-riippuvaisia. Itse en saa mielenrauhaa istumalla jalat ristissä. Paikat vain puutuvat. Sitä vastoin saan suurta nautintoa ja energiaa kulkemalla metsässä aistit valppaana. Saman vaikutuksen tekee marjastaminen, sienestäminen, kalastaminen ja metsästäminen. Myös hyvän kirjan lukeminen rentouttaa.

On siis erotettava toisistaan päämäärä ja välineet, joilla siihen päästään. Monet muodissa olevat asiat ovat keinoja eivät päämääriä. Edellä luettelin itselleni sopivia keinoja. Löytäköön meistä jokainen omansa.

Jotkut elävät kroonisesti ylikierroksilla ja yrittävät samaan aikaan rauhoittua erilaisin ulkoa tulevin keinoin. Jyväskylän uuden rautatieaseman ilmastointi oli alun perin pielessä. Asemarakennusta
lämmitettiin ja jäähdytettiin täysyillä yhtä aikaa. Lämpötila saatiin sopivaksi, mutta rakennuksessa veti ja energiaa kului tuhottomasti. Asia korjaantui, kun säädöt saatiin kohdalleen. Sama pätee meihin ihmisiin. Lasketaan kierroksia, lopetetaan turha ja hosuminen sekä tehdään rentouttavia asioita.

Kuulin juuri tarinan henkilöstä, joka saapui tablettitietokonettaan näpläten joogatunnille. Tosi on.

Elämmekö elämäämme oikeasti vai esitämmekö sitä?

Rento ote ja selkeä fokus

Hyvä Anna-Kaisa Saarinen!

Anna-Kaisan ensimmäisen hopeamitallin jälkeen hänestä oli juttu viime perjantain Keskisuomalaisessa. Lainaan siitä sanasta sanaan kohdan: Uusi nousu lähti liikkeelle, kun Saarinen ymmärsi, että pelkästään tekemällä ei saa mitään. Täytyy sen sijaan olla rento meininki ja ympäriltä pitää karsia kaikki turha pois.

Samaan ajatukseen törmäsin hiljattain Mark Allenin kirjasessa Mailman suurin salaisuus: helpolla ja rennolla otteella, terveellä ja myönteisellä tavalla ...

Rentous yhdistettynä oikeaan fokukseen. Siinä taitaa olla menestyskaava.

Hyväksi ei synnytä. Sellaiseksi tullaan kun tehdään riittävästi töitä. Huipuksi tuleminen edellyttää kymmenen tuhannen tunnin harjoittelua omalla alallaan. Se tarkoittaa kolmen tunnin harjoittelua kymmenen vuoden ajan tai täyttä työpäivää viiden vuoden ajan. Jos voimat hajoittaa liian laajalle ei tule hyväksi missään.

Jos harjoittelua lisää ja lisää menee hapoille. Tekemisen ilo, flow ja kepeys katoavat. Ota asiat tosissaan mutta älä koskaan itseäsi vakavasti. Leikinomaisuus, huumori ja kokeileva mieli synnyttävän rentouden.

Viisas ajanhallinta blogi

Rupesin kirjoittamaan blogia ajasta.

Ajan riittämättömyys on tänä päivänä meitä kaikkia yhdistävä

perusongelma. Kouluttajana olen päässyt näkemään, että samat asiat nousevat esiin teetpä työksesi mitä tahansa. Asialla voi onneksi tehdä jotain. Sille voi tehdä itse asiassa hyvin paljonkin.

Viisas ajanhallinta on kuin viisas painonhallinta. Pitää tehdä elämäntapamuutos, mikäli haluaa saada tuloksia aikaan. Muutetaan asioita yksi kerrallaan niin hyvä tulee.

Blogissa käsittelen työelämän ajanhallinnan lisäksi aikaa eri näkökulmista.

Teemoja ovat aika ja työelämä, vapaa-aika ja lepo ja ajan suhde ihmiseenn. Pohdin

lisäksi erilaisia ajan syklejä ja ajan syvällistä olemusta.

Viisasta ajanhallintaa tarvitsemme kaikki voidaksemme paremmin ja ollaksemme työhömme, elämäämme ja itseemme tyytyväisempiä.

Täältä se löytyy 

Naltijärven maastoissa telttaretkellä

Ajanhallinta

Mihin työaikamme kuluu? Olen asiaa selvittänyt mm. Viisas ajanhallinta –koulutuksissani. Aluksi olen pyytänyt kutakin pohtimaan työnsä ydintehtäviä eli niitä, jotka tuottavat välitöntä lisärvoa asiakkaille olivatpa ulkoisia tai sisäisiä. Pienen miettimisajan jälkeen olen kysynyt, kuinka suuren osan työajastaan kukin pystyy käyttämään ydintehtäviensä esteettömään suorittamiseen.

Tulokset ovat vähintäänkin mielenkiintoisia ja pysyneet saman suuntaisina jo pitkään. Vastaajajoukon asemalla ja tehtävillä ei näytä olevan suurta merkitystä. Työelämän haasteet ovat yhteisiä.

Kuudesosalla meistä ydintehtäviin kuluu alle 20% työajasta. Neljälläkymmenellä prosentilla ydintehtäviin kuluu vähemmän kuin 40% työajasta. Molemmat ovat huonoja lukuja ja työstressin synnyttäjiä.

Seitsemälläkymmenellä prosentilla luku on alle 70%. Eli parannattevaa löytyy. Lopuilla kolmellakymmenellä-prosentilla luku on yli 70% eli asiat päällisin puolin kunnossa. Sataan prosenttiin on turha pyrkiä. 

Mihin turhaan työaikamme sitten kuluu? Listän kärkipään teemoja ovat sähköpostin ja muiden sähköisten medioiden väärä käyttö, tehottomat työtavat, jatkuvat keskeytykset, höpöttävät kollegat, epäselvät vastuut, sopimattomat työtilat, toimimattomat ohjelmat, puuttuvat ohjeistukset ja esimiehen ajanhallinta. Yhteensä olemme listanneet reilut 20 aikarosvoa hakien samalla keinoja tilanteen parantamiseen.

Lohdullista on se, että asioille voi tehdä paljonkin. Kyse on hoksaamisesta ja hyvien työtapojen opettelusta.

Olen myös usein kysynyt sitä, kuinka moni on keksinyt hyvän idean työpöytänsä ääresssä. Kukaan ei ole vielä kättään nostanut.

Katso lisää Ajantiedon sivuilta 

Johdon liiketoimintataidot

”Kunpa tietäisit poikani, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan” totesi aikanaan Axel Oxenstierna. Nilkkaan kolahtaa. Itselläni ainakin, kun muistelen vuosiani johtajana suuressa yrityksessä. Niistä tosin on nyt jo aikaa.

Nämä ajatukset kohdistan johtotehtävissä toimiville ja niihin pyrkiville. Niille jotka haluavat oppia uutta ja kasvattaa itseään ihmisenä.

Johtoon pääseminen edellyttää osaamista, taitoa ja tuuria. Kovalla työllä voi päästä pitkälle, mutta huipulle pääseminen edellyttää myös onnea.

Vaatimusten ja tehtävien kasvaessa oma osaaminen ei aina ehdi kasvaa mukana. Sillä mikä aiemmassa työssä riitti ei välttämättä pärjää enää.Maailma muuttuu jatkuvasti ja vaatimukset sen mukana. Oma osaaminen saattaa myös vanhentua vaikka tehtävät pysyisivät ennallaan.

Johtotehtävissä on usein tiukat aikataulut, jolloin ei välttämättä ehditä paneutua asioihin. Mennään kiireellisten asioiden perässä - ei välttämättä tärkeiden.

Työelämä vaatii kuitenkin myös johdolta yhä enemmän ammatillista syvyyttä ja laaja-alaisuutta. Tärkeään asemaan nousee kyky hallita kokonaisuuksia – aina hyvästä ihmisten johtamisesta strategiseen osaamiseen ja tuottavan toiminnan varmistamiseen.

Sain juuri valmiiksi uuden Ajantiedon koulutuksen nimeltään Johdon liiketoimintataidot. Ajatuksena on tarjota tuore ja kokonaisvaltainen tapa ymmärtää ja soveltaa liiketoimintasosaamista.

Koulutuspäivä antaa tiedon lisäksi myös virikkeitä ja mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa. Etäisyyden saaminen päivittäiseen työhön avartaa ajattelua ja virkistää!

Jos pää on mennyt

.... ei kannata murehtia kampauksesta. Kaivoin Nikita Hrushtsevin sitaatin vanhoista muistiinpanoistani.

Suuret asiat kannattaa erottaa pienemmistä, tärkeät vähemmän tärkeistä.

Meillä ei tunnu olevan keinoja julkisen sektorimme sopeuttamiseen, vaikka tasavallan presidenttiä myöten tilannetta ollaan kauhisteltu. Ylimittaisella julkisella sektorilla on liian monia ystäviä päättäjien joukossa. Maan hallitus jumittaa pahasti. Päätöksiä ei tule eikä ole näköpiirissä.

Ei näytä olevan ketään, joka kykenee määrittelemään ja toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet julkisen sektorimme tasapainottamiseksi. Jotta voidaan onnistua, on lähdettävä riittävän syvältä.

Lähtökohtana on ajatus yhdestä julkisesta sektorista, joka tuottaa sille määritellyt tehtävät.

Haetaan ymmärrys sille, mitä haluamme tuottaa julkisesti ja mitä yksityisesti. Päätettään  samalla se mihin meillä on varaa. Kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä. On kyettävä priorisoimaan. Kun julkisen sektorin tulevaisuuden tehtävät on määritelty, tulee töiden organisointi hoitaa järkevästi ominaisen luonteensa mukaisesti. Lähipalvelut tuotetaan lähellä ja mittakaavaetuja sisältävät palvelut laajoina kokonaisuuksia. Vasta viimeisenä kohtana sopeutetaan rakenteet järkevää toimintaa tukeviksi.

Perusteellinen muutos on mahdollinen ainoastaan kuvattua logiikka seuraamalla. Etenemis-järjestyksellä on merkitystä. Poliittisen tahdon ja johtajuuden löytyminen on toinen asia.

Nyt puuttuu sekä prosessi että poliittinen tahto ja johtajuus.

Jokaisen miljardin euron säästäminen tarkoitaa kymmenien tuhansien henkilöiden vähentämistä. Viime vuonna valtion velanotto oli luokkaa kahdeksan miljardia euroa. Sen verran elimme yli varojemme tai ”elvytimme” ihan miten vain. Velanotolta olisimme säästyneet siis noin 200 000 henkilöä pienemmällä julkisella sektorilla.

Joku ehdotti jälleen juustohöylää eli tasaista säästämistä joka puolelta. Justohöylän seuraukset kyllä tunnetaan: tasainen tyytymättömyyden nousu kaikkialla. Muuten mikään ei muutu.

Lohdullinen tieto on, että käytämme vajaat puolet työajastamme varsinaisten tehtäviemme esteettömään hoitamiseen.

Tuottavuutemme voi siis periaatteessa tuplaantua. Se tarkoittaa nykyisten tuotosten saavuttamista puolta pienemmällä työvoimalla. Julkisella sektorilla tämä tarkoittaa kuudensadan tuhannen työpaikan puolittamista kolmeen sataan tuhanteen. Edellä mainittu julkisen sektorin tasapainottamistarve on kaksisataa tuhatta eli pelivaraa on vielä sata tuhatta.

Laskelma on rankasti yksinkertaistava. On kuitenkin hyvä välillä pohtia myös suuruusluokkia.

Nyt toimimme kuten henkilö, jota Hrushtsev sitaatissaan ironisoi.

Luottamus

Olin tänään kertomassa Jyväskylän yliopiston opiskelijoille kokemuksiani verkostoista.

Puhuimme myös luottamuksesta.

Vielä 1980 luvuilla luottamusta rakennettiin saunan lauteilla, pitkillä ja kosteilla ravintolailloilla ja Lapin hangilla. Omakin maksani sai siitä silloin osansa.

Onko luottamuksella vielä tänään merkitystä ja miten sitä voi rakentaa?

Merkitystä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Rakentamiskeinot ovat osin vanhoja ja osin uusia.

Vanha ystävyys sisältää aina luottamusta, joka säilyy vuosien ja vuosikymmenten yli. Tämä on varma keino, mutta kovin hidas.

Uusia tuttavuukisa saa toimimalla ihmisten kanssa. Työpaikan lisäksi urheilu, opiskelu ja järjestötoiminta ovat hyviä keinoja. Tuttavuudet voivat ennen pitkää muuttua luottamuksellisiksi ystävyyksiksi. Asioiden yhdessä tekeminen ja kokeminen ovat tärkeitä asioita.

Luottamuksellisen suhteen rakentamisessa pääsee hyvään alkuun osoittamalla aitoa kiinnostusta toista kohtaan. Sitä voi osoittaa elekielen lisäksi kyselemällä ja kuuntelemalla. Itsekeskeisyys, liika äänessä oleminen estää luottamuksen rakentumisen. Ei kannata olla tyrkky.

Luottamuksen rakentuminen ei katso ikää, sukupuolta tai asemaa. Henkilökohtainen läsnäolo on molemminpuolisen luottamuksen rakentamisessa välttämätöntä. Virtuaalimaailmaan luottava voi pettyä.

Luottamus säilyy ja vahvistuu kun on luottamuksen arvoinen. Kannattaa pitää aina lupauksensa.

Ei kannata luvata sellaista, mitä ei voi pitää.

Tulevaisuuden hutkijat

Luin aikanaan Mika Mannermaan Heikoista signaalesta vahva tulevaisuus –kirjan ja pidin siitä.

Viime aikoina tulevaisuuden tutkijat ovat olleet paljon äänessä. On varmaan jännää kuulla heiltä ennusteita tulevasta. Viimeksi tänään aamuteeveessä haastateltiin Elina ja Ari Hiltusta uuden kirjansa johdosta. Vuoden vaihteessa Iltasanomat julkaisi Auli Keskisen ajatuksia Suomesta vuonna 2064. Helsingin Sanomat käsitteli laajassa jutussa tulevaisuusasioita viime sunnuntaina lainaten mm. Olli Hietasta. Bongasin Turun yliopiston tulevaisuustutkimuskeskuksen kotisivuilta viidenkymmenen henkilön nimet. Ei siis mikään ihan pieni porukka.

Vertaan tulevaisuuden tutkijoiden ennusteita sään ennustamiseen.

Tämän hetkisen sään voi todeta katsomalla ulos ikkunasta. Tulevaisuuden tutkijan kertomus siitä, mitä vempaimia meillä jo on ei siis ole erityisen kiinnostavaa.

Lähipäivien sää osataan ennustaa nykyisin varsin tarkkaan vaikka joskus menee pieleen.

On melko suoraviivaista ennustaa teknologian kehittymistä niiltä osin, kun sitä jo käytämme.

Kaupallisen menestyksen ennustaminen sitten on jo toinen asia.

Pitkän aikavälin (edes viikkojen) säätä on melko mahdoton ennustaa ainakaan Suomen tapaisessa maassa, jonka ilmasto on luonteeltaan kaoottinen. Muutaman kymmenen vuoden päähän ulottuvat teknologiaennusteet ovat puhdasta arvailua. Asiat voivat kehittyä ennustusten mukaisesti tai sitten eivät. Kukaan ei oikeasti tiedä. Toki omalla tekemisellämme tulevaisuutta koko ajan rakennamme.

Jos riittävän moni tekee ennusteen ensi kuun viimeisen päivän säästä, niin joku osuu väistämättä oikeaan.  Samaa pätee teknologian tai yhteiskuntien pitkän aikavälin ennustamiseen.

Jälkikäteen tiedämme oikein arvanneet.

On lisäksi olemassa Nassim Talebin kuvaamia Mustia joutsenia. Ne ovat asioita, joita kukaan ei osaa ennustaa mutta joiden merktiys tulevalle kehitykselle on dramaattinen. Talebin esimerkkejä ovat syyskuun yhdennentoista päivän World Trade Centerin terrori-isku sekä vuonna 2008 alkanut laaja finanssikriisi (jonka hän itse tosin osasi ennustaa).

Viime viikonlopun Hesarin Kuukausiliitteessä oli vuotta 1989 käsitellyt juttu. Berliinin muuri murtui juuri 1989. Kirjoituksessa käsiteltiin Suomen Saksojen suurlähettiläiden raportteja tilanteesta ja käsityksiä tulevasta. Kaikki arvailut menivät täysin metsään. Saksa oli yhdistynyt

jo vuotta myöhemmin.  Olavi Niitamon vuoden 1971 ennuste ihmistä alempien eläinten työssä käymisestä ihmisten sijaan herättää hilpeyttä. Samoin tekevät monet legendaarisen Isaac Asimovin ennusteista. Lentävät autot tekevät edelleen tuloaan.

Yksi vinkki nykyisille tulevaisuuden tutkijoille. Fysiikan, kemian, biologian ja teknologian perustiedot kannattaa hallita ennen lausuntojen antamista. Muuten uskottavuus kaikkeen muuhunkin tippuu nollaan.

Parempi työ parempi mieli

Työ tai sen puute vaikuttaa oleellisesti elämäämme. Niillä joilla on töitä on sitä usein liikaa.

Aikataulupaineet, yhteinen sählääminen, väärien asioiden tekeminen ja todellisten vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys syövät omaa hyvinvointia.

Olen pitkään, vuosia tai oikeastaan jo vuosikymmeniä pohtinut teemoja, joista meille kaikille työelämässä
on konkreetttista hyötyä. Käytännön kokemusten (ei siis kirjojen) kautta Suomessa ja maailmalla, suurissa ja pienissä organisaatioissa, olen päätynyt kolmeen. Ne ovat ajankayttö, työtavat ja yrittäjäasenne.

Kiireestä pääsemme, kun osaamme aikamme käyttää oikeisiin asioihin. Työ on mukavaa, kun hallitsemme yksin ja yhdessä tekemisen työtavat. Pärjäämme, kun uskallamme hyödyntää vastaan tulevat mahdollisuudet. Sitä on yrittäjäasenne.

Teemat kytkeytyvät toisiinsa. Järkevä ajankäyttö antaa enemmän aikaa, aikaa myös ajatella tekemisiään. Kun itsellä helpottaa, on helpompi pohtia tekemisiä myös yhdessä. Hyvillä yhteisillä työtavoilla luodaan työyhteisöön positiivista ilmapiiriä. Stressi pienenee ja yhteinen työhyvinvointi kasvaa. Tämä siis tapahtuu konkreettisen  tekemisen kautta ei ”voimaannuttamisilla”.

Rohkea yrittäjäasenne yhdistää vastuullisuuden ja halun luoda uutta. Haluksi se voi myös jäädä, mikäli oma työ ja työyhteisö eivät uusien mahdollisuuksien hyödyntämistä tue. Siksi siis tarvitsemme viisasta ajanhallintaa ja hyviä, tuottavia työtapoja.

Näin ympyrä sulkeutuu tai oikeastaan kyse ei ole ympyrästä vaan positiivisen kehityksen kehästä, spiraalista: viisas ajanhallina > tuottavat työtavat > rohkea yrittäjäasenne > entistä parempi ajanhallinta > entistä paremmat työtavat > uutta intoa jne. 

Ajanhallinta työtavat yrittäjäasenne

Osaaminen

Viimeksi pohdin osaamisen ja kilpailuedun suhdetta. Perusajatuksena oli että yritys voi pärjätä,

kun ihmiset tekevät oikeita asioita oikein. Nyt pohdin osaamista toisesta näkökulmasta.

Osaamisen voi jakaa kahteen ryhmään tekemisen ja toimintapuitteiden näkökulmista.

Tekemiseen liittyvä osaaminen sisältää organisaation omia asioita sekä sekä yleisia työelämä-

ja liiketoimintataitoja. Tietoa on tarjolla erittäin runsaasti eri muodoissa. Oleellisen tiedon tunnistaminen ei ole helppoa. Mukaan mahtuu runsaasti kaikenlaista tiedon näköistä roskaa, muotijuttuja, muotitermejä, julkkisguruja, guruja ylipäätään ja uskomusoppeja.

Erityisen vaarallista hömppä on, jos oma osaamisperusta ei ole kunnossa. Olemassa oleva osaaminen suojaa.

Ennen kuin menet koulutukseen pohdi siis sitä, onko sinulla asiasta jo riittävät perustiedot, jotka suojelevat sinua hurahtamisilta ja vääriltä poluilta. Mikäli perustiedot ovat puuttelliset mene koulutukseen, jossa saat niitä.

Perustiedot pystyy kuvaamaan arkikielisillä sanoilla. Liiketoimintaosaamiseen liittyen näitä ovat vaikka myynti, tuotanto, tuotekehitys, johtaminen ja laskentatoimi. Yritystoiminta on pohjim-miltaan yksinkertaista. Pitää olla tuote tai palvelu, josta asiakas on valmis maksamaan riittävästi. Tulee pyrkiä olemaan kilpailijoita parempi ja verkostoyhteistyöstä kannattaa hakea hyötyjä.

Toimintapuitteita määrittelevät lait, direktiivit ja standardit. Lisäksi sormensa on pelissä politiikalla ylipäätään, teknologialla, sosiaalisilla, ekologisilla ja eettisillä tekijöillä.

Mistä peruskivistä kannattaa muodostaa oman osaamisen kehittämisen polku?

Pidä huolta, että ammattisi vaatima työelämä- ja liiketoimintaosaamisen perusta on kunnossa.

Pidä huolta, että tunnet työsi toimintapuitteisiin liittyvät ajantasaiset säädökset. Varaudu myös tulevaan.

Kun edelliset ovat kunnossa ja jatkuva osaamisen kehittäminen on turvattu, lähde hakemaan uusia virikkeita uusilta suunnilta. Tällöin pystyt saamasi opit arvioimaan ja suhteuttamaan oikein.

Lakisääteisten asioiden osalta kouluttautuminen on usein parhaiten hoidossa. Tämä on loogista. Enemmän huolta kannan oman tekemisen osaamisesta. Tiukat taloudelliset ajat saattavat johtaa tilanteeseen, jossa koulutuksesta tingitään vaikka pitäisi tehdä juuri toisin päin. Jos vielä vähäkin koulutus käytetään hömppään hyödyllisen kouluttautumisen sijaan, ovat asiat huonosti.

Osaaminen: jäsennystä

Suomi 2064 nettikeskustelu

Olen äärimmäisen vähän seurannut nettikeskusteluja. Nyt kävin läpi Iltasanomien sivuilla käydyn keskustelun aiheesta Suomi 2064. Viestejä oli satoja. Rinnakkain keskusteltiin useasta alkuperäisessä jutussa mainitusta asiasta. Keskustelu ei kääntynyt tällä kertaa kreatonistien jankutukseksi, hyvä niin.

Rupesin pohtimaan asiaa (jälleen) kahdesta näkökulmasta. Olivatko keskustelijoiden perustiedot asioista kohdallaan, sinne päin vai ihan pielessä? Minkälainen oli keskustelijoiden asenne tulevaa kohtaan? Leimasiko sitä kyynisyys, passiivisuus ja toiminnan tahdottomana kohteena oleminen. Oliko asenne toiveikas, aktiivinen, tulevaisuutta subjektina rakentava.

Tietämättömillä kyynikoilla asiat ja asenne ovat pielessä. Suomalaisista aivan liian moni kuuluu tähän ryhmään.

Tietämättömät haaveilijat katsovat positiivisesti tulevaan. Joskus haaveilla on myös taipumus toteutua.

Asialliset kyynikot myrkyttävät ilmapiirin käyttäen hyväksi tietämystään. Joku on sanonut kyynikon olevan sellainen, joka näkee kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa. Kyynikolle puolikas pullo on aina puoliksi tyhjä.

Menestyksemme edellyttää asiat hallitsevia rakentajia. Näillä ihmisillä on yrittäjäasennetta ja samalla jalat maassa. Asioista otetaan selvää. Omaa osaamista kehitetään. Asioihin suhtaudutaan rakentavan kriittisesti.

Mihin ryhmään itse kuulut?

Kuntauudistus ho(h) hoi

Alotin blogini viime vuoden maaliskuussa kirjoittamalla kuntauudistuksesta otsikolla ”Järkeä kuntauudistukseen” Teemaa käsittelin vuoden varrella myös kirjoituksissani 22.4, 23.4, 29.4 ja

9.6. Sitten kyllästyin.

Ei ole muuten järkeä asiassa tähän päivään mennessä näkynyt.

Mahtaako kukaan tietää, paljonko rahaa ja energiaa on kulunut tähän mennessä turhiin kuntajakoselvityksiin? Onko kellään aavistusta, mitkä ovat kaiken touhuamisen epäsuorat kustannukset ajan, luovuuden ja energian tuhoajina? Suorat kustannusvaikutukset lienevät tuhansia henkilötyövuosia ja epäsuorat kymmeniä tuhansia. Sama euroina tarkoittaa jopa satoja miljoonia.

Viimeksi tänään Kyösti Jurvelin kirjoitti Kauppalehdessä otsikolla Kuntien pakkoliitoslaki syntyy kuolleena: ”Lain tarkoitusperä ei ole valjennut valtiovarainministeriön kuntaoastoa kauemmaksi”.

Selvää jo nyt on, että hallituspuolueet maksavat osaamattomuudesta kovan poliittisen hinnan.

Ammattitaidottomuus on sitä luokkaa, että veronmaksajien tulisi ruveta vaatimaan korvauksia yhteisten varojen tuottamuksellisesta väärinkäytöstä.

Jotkut poliitikot, jopa hallituspuolueista, ovat todenneet asioiden menneen pieleen alusta alkaen. Lähdettiin puhumaan rakenteista, kun olisi pitänut ruveta puhumaan palveluista.

Maaliskuun alun kirjoitustani voin edelleen toistaa:

”Minkälaisia palveluita odotamme yhteiskunnan meille järjestävän. Mitä palveluita pitää ylipäätään järjestää tai tuottaa julkisesti. Miten rajataan julkiset palvelut yksityisistä, vai rajataanko niitä? Mitkä julkiset palvelut tulee tuottaa ihmisten lähellä? Mitkä julkiset palvelut sisältävät mittakaavaetuja, jolloin ne kannattaa tuottaa suuremmissa yksiköissä?

Kun löydämme vastaukset näihin kysymyksiin, on järkevää aloittaa keskustelu rakenteista.

Onnistuneessa muutosprosessissa pätee yksinkertainen sääntö: rakenne seuraa toimintaa.

Asiat menevät solmuun, mikäli toimitaan toisessa järjestyksessä.”

Niin se vaan on. Toivottavasti uusi hallitus vaalien jälkeen tämän oivaltaa.

Ei mitään järkeä

Kilpailuetua osaamisella

Yritys voi pärjätä, kun ihmiset tekevät oikeita asioita oikein.

Oikeat asiat voi jakaa kahteen ryhmään. Toiminnan sisältö muodostaa näistä ensimmäisen ryhmän: Mitä tuotteita ja palveluita tuotetaan, mihin tarpeeseen, kenelle ja miten erottaudutaan kilpailijoista? Tätä kutsutaan strategiaksi. Toisen ryhmän muodostavat yrityksen toimintatapoihin liittyvät ratkaisut ja työtavat. Puhutaan liiketoimintaprosesseista.

Strategia ja liiketoimintaprosessit siis määrittelevät oikeat asiat. Henkilöstön osaaminen ja työmotivaatio varmistaa sen, että asiat tehdään myös oikein.

Osaamisen kolme osa-aluetta ovat organisaation ”omat” asiat sekä yleiset työelämä- ja liike-toimintataidot. Työmotivaatioon vaikuttaa työtehtävien oikea mitoitus, johtaminen ja työyhteisön toimivuus.

Organisaation omia asioita ovat ammattitaito, prosessit, tietojärjestelmät ja vuosien varrella kertynyt hiljainen tieto.

Yleisiä työelämätaitoja ovat vuorovaikutustaidot, kyky hallita omaa ajankayttöä, kielitaito ja tietotekniikan perustaidot. Liiketoimintataidot ovat yritystoiminnan osien, kokonaisuuksien

ja vuorovaukutusten hallintaa.

Osaamisen kehittäminen on välttämätöntä sekä itselle että yritykselle. Oma osaaminen antaa turvaa työelämän turbulenssissa ja muutostilanteissa. Yritys voi menestyä ainostaan valitun strategian ja toiminnan edellyttämällä osaamisella.

Osaaminen kehittyy työn tekemisen ja koulutuksen kautta. Yrityksen omat asiat opitaan

parhaiten mestari-kisälli –periaatteella. Kokeneemmat neuvovat kokemattomia. Henkilöstöä osallistavat kehittämisprojektit ovat myös hyvä keino.

Koulutukset voivat olla yrityskohtaisia tai avoimia. Yrityskohtaisissa koulutuksissa voidaan paneutua omaan toimintaan syvällisesti. Avoimissa koulutuksissa opitaan tuntemaan uusia ihmisiä ja saadaan virikkeitä myös muilta. Molempia tarvitaan.

Osaamisen kehittämisohjelmat perustuvat strategiaan. Kannattaa yhdessä määritellä henkilöstö-ryhmille ja yksittäisille työntekijöille osaamistavoitteet. Turhaa byrokratiaa tulee välttää. Asiat muuttuvat jatkuvasti ja siksi järjestyksen lisäksi on luovuudelle, joustavuudelle ja herkkyydelle annettava sijaa.

Ainakin kolme asiaa jokaisen on tänä päivänä työelämässä hallittava.

Työaika on käytettävä johonkin hyödylliseen ja asiat on kyettävä tekemään järkevästi. Tarvitaan siis ajanhallinnan ja työtapojen osaamista.

Kaikkein eniten tarvitsemme rohkeaa yrittäjäasennetta. Sen avulla kykenemme hyödyntämään mahdollisuudet ja luomaan uutta. Yrittäjäasenteeseen kuuluu myös vastuullisuus ja sen oivaltaminen, että kaikilla teoillamme, työllämme ja elämällämme on merkitystä.

Kehitä osaamistasi: tutustu Ajantietoon 

Suomi 2064

Edellisessä kirjoituksessani pohdin Suomea 2024. Kymmenen vuotta tarkoittaa kahta ja puolta vaalikautta. Siinä ajassa ehditään toteuttaa merkittäviä muutoksia, mikäli osaamista ja haluja on. Toisaalta kymmenen vuotta on melko lyhyt aika. Teknologiat, joita silloin käytämme ovat pääosin jo nyt tunnettuja tai ainakin iduillaan.

Muutama päivä kirjoitukseni jälkeen tulevaisuudentutkija dosentti, filosofian tohtori Auli Keskinen oli Iltasanomien toimesta pohtinut Suomea vuonna 2064. Olisi voinut perehtyä asiaan hieman paremmin, sen verran kevyitä olivat hänen pohdintansa.

Otetaan esimerkki: ”On ennustettu, että ihmisten määrä kasvaa kymmeneen miljardiin. Sitä maapallo ei tule kestämään, vaan se hankkiutuu eroon ihmisistä tavalla tai toisella.” Nyt meitä on reilut seitsemän miljardia. Eiköhän maapallo vielä kolme lisääkin kestä. Nykyisellään puolet ruuasta menee hukkaan globaalisti eli sapuskatkin olisivat jo olemassa. Samaan aineelliseen elintasoon kuin rikkaissa maissa ei kuitenkaan päästä.

Iltasanomien jutussa palauteltiin mieliin tieteiskirjailija Isaac Asimov, joka vuonna 1964 teki ennustuksia viidenkymmenen vuoden päähän eli juuri nyt alkaneeseen vuoteen. Hänen listallaan oli yksitoista kohtaa. Nopean arvion mukaan kolme niistä on osin toteutunut ja osin ei. Neljä ei ole toteutunut ja neljä on toteutunut. Puntit menevät siis tasan. Oliko hän tulevaan näkevä mies? Osin ehkä oli, osin ei.

Ennustamiseen liittyy aina yksi periaatteellinen ja merkittävä ongelma: julkaistut ennustukset alkavat muokata maailmaa. Tämä pätee erityisesti visionääristen tieteiskirjailijoiden ja tiedemiesten osalta.

Saastumaton ennuste on sellainen, joka pistetään heti suljettuun kirjekuoreen kunnes eletään ennusteen mukaiseen ajanhetkeen. Sitten kuori avataan ja katsotaan osuiko oikeaan vai ei.

Tässäkin on kuitenkin yksi suuri ongelma. Jos tuhat ihmistä tekee ennusteen samaan aikaan toisistaan riippumatta, osuu joku niistä varmasti paremmin oikeaan kuin useimmat muut. On jopa hyvin epätodennäköistä, että mikään ei osu oikeaan suuntaan. Onko oikein ennustanut tällöin parempi ennustaja kuin muut? Ei välttämättä ole. Hänellä käy vain parempi onni.

Seuraavassa omat ennustukseni:

Ennustan, että ihminen viisastuu edelleen. Ennustan, että se viisaus johtaa entistä parempaan elämään kaikkialla maailmassa. Ennustan, että sodat vähenevät ja loppuvat aikanaan. Ennustan, että tulevaisuudessa elämme keskimäärin yli satavuotiaiksi, vaikka jotkut syönevät itsensä kuoliaiksi jo paljon nuorempana. Ennustan, että hyvä ajat ovat vasta edessä. Ennustan, että ihmiset vapautuvat uskontojen kahleista löytäen ihmisyyden itsessään.

Ennustan, että maapallo tuhoutuu. Sen me itseasiassa tiedämme, joten ennustukseni on aivan turha. Aikaa meillä on vielä miljardi vuotta siis tuhat miljoonaa vuotta. Vähitellen aurinko vääjäämättä laajenee punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää maapallomme. 

Kuva lainattu Wikipediasta: siinä nykyistä Aurinkoa verrataan punaiseen jättiläiseen

Suomi 2024

Suomessa tapahtui historiallinen käänne 1990 luvun alussa. Elinkeinoelämän vanhat rakenteet murenivat, Neuvostoliitto kaatui, tuli suuri lama, maailma avautui, mentiin Euroopan Unioniin ja myöhemmin euroon.

Sen jälkeen on mennyt välillä hyvin ja välillä huonommin. Nyt on mennyt huonommin jo monta vuotta. Mikä mättää? Olemme jämähtäneet. Tarvitsemme innostavan näkymän tulevaisuuden Suomesta.

Mitä Suomi voi olla vuonna 2024?

Elämme pienessä, voimakkaasti kytkeytyneessä maailmassa. Kokonaisuus on kaoottinen ja sotkuinen. Vuonna 2024 ajattelen meidän kuitenkin edelleen kuuluvan Euroopan Unioniin, uudistuneeseen sellaiseen. Reunaehtoja ovat lisäksi maantieteellinen sijaintimme, ilmastomme, väestön ikääntyminen, maailman poliittinen ja kauppapoliittinen tilanne, kestävän kehityksen vaatimus sekä rauhan säilyttäminen (siinä EU on hyvä instrumentti).

Hyvää Suomea rakennamme toteuttamalla omissä käsissämme olevia uudistuksia.

Aikatarve on kymmenen vuotta, kun heti aloitetaan.

1. Toteutetaan yrittäjäasenteen lempeä vallankumous
2. Pidetään huolta toisistamme
3. Taataan kaikille elämisen inhimilliset perusedellytykset
4. Tehdään työn tekemisestä aina kannustavaa
5. Rakennetaan yksi, oleelliseen keskittyvä, palveleva julkinen sektori
6. Hävitetään väärä byrokratia
7. Ruvetaan maailman osaavimmaksi ja rennoimmaksi kansakunnaksi

Kaikilla on lupa pistää lista paremmaksi.

Pori, 30.12.2013